Nyt ei enää sureta surkea hakemussattumus, olen tunnustanut tilanteen kaikille osallisille eikä kukaan ole ollut ainakaan edessäpäin vihainen. Se tuntuu hyvältä, että nyt on viikolla aikaa työstää niitä pienempiä hakemuksia, ja vaikkapa tehdä varsinaista työtään, kirjoittaa. Kirjoittamisestahan tosin Agatha Christien kirjailijahahmo Ariadne Oliver sanoo sattuvasti:
Minulla on liiaksi kirjoittamista - tai oikeammin kiukuttelemista, kun en osaa kirjoittaa. Se on tosiaankin ikävin puoli koko kirjoittamisessa. Tai oikeastaan kaikki siinä on ikävää, paitsi se ainoa hetki, jolloin uskoo saaneensa oivallisen aatteen ja voi tuskin odottaa, kunnes pääsee alkamaan.
(Christie, Totuus Hallavan Hevosen majatalosta).
Kävin eilen kirjastolla, ja lainasin röykkiön käyttökirjallisuutta koko perheelle: Christien lisäksi Teemu-, Sanna-, Piitu-pingviini- ja Miina ja Manu -sarjojen kirjoja pikkupojille, Narniaa kolmasluokkalaiselle (ja S.F. Saidin Varjak Käpälä, kunhan läpäisee minun ennakkosensuurini, en ole ennen tutustunut tapaukseen), Hornbyä, Strugatskia ja suomalaisen tietokirjan ilmastonmuutoksesta. Ehkä näillä pärjää taas hetken. On hyvä olo, kun on paljon lukematonta lukemista talossa. Mikä ihana asia kirjasto onkaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti