Yli maalilinjan

Eilen illalla saatiin pari asiaa liikkumaan kohti maalisuoraa tai jopa maalilinjan yli. Tyydyttävää, niin kuin Nero Wolfe sanoo.

Puoliso on tehnyt väitöskirjaansa kauan, ainakin niin kauan kuin lapset jaksavat muistaa. Syynä ei ole ollut saamattomuus (ainakaan aina), vaan myös eri julkaisutahojen hitaat aikataulut ja erimielisyydet toimintatavoista ohjaajan kanssa. NYT kuitenkin viimeinen tarvittu artikkeli on hyväksytty julkaistavaksi, ja koko pumaska voi mennä esitarkastukseen kunhan johdanto-osa on vielä viilattu lopulliseen muotoon ja byrokratian vaatima lomakenippu on kunnossa. Viimeiset illat puoliso on tehnyt vaadittuja asioita ahkerasti, ja tänään kait sen nipun oli määrä lähteä eteenpäin. Tiedän, miten huojentavalta se tuntuu. Melkein paremmalta, kuin nähdä kirja painettuna tai väitöstilaisuudesta selviäminen. Kun olin itse postittanut väikkärin esitarkastukseen, olin jonkin aikaa kuin puulla päähän lyöty, unohdin roskapussin pöydälle ja kävelin roskiksille tyhjin käsin.

Isän auto on ollut meillä riesanamme (on siitä iloa ja hyötyäkin ollut) lokakuusta saakka. Saimme sen eilen myytyä, en nyt sano että aivan markkinahintaan, mutta kohtuuhintaan kuitenkin. Raha jakaantuu äidin ja minun tileille, ja ainakaan minulla siitä ei pian ole kuin muisto vain. Ehkä kuitenkin laskuja tulee maksettua, ja ilmalämpöpumppukin.

Muuten lapset ja minä jatkamme keskisuomalaisen talven ihmettelyä. Olemme jo monta kertaa hiihtäneet ja luistelleet, ja talvi jatkuu yhä! Molemmilla koululaisilla on tällä viikolla koulussakin hiihtoa – ei vaan etelässä koskaan ollut. Lumessa on sekin hyvä puoli, että koealoillemme metsään saatiin eilen tehtyä ensimmäisiä lumimanipulaatioita. Koska on vasta tammikuu, toiveissa on ihan oikeasti sellainen talvi, että voimme pitää yllä koettamme maaliskuulle saakka ja että siitä voi nähdä jotain selviäkin tuloksia keväällä. Kivaa!