Loppiainen, lomapäivä. Olimme sopineet lasten kanssa, että mennään käymään mäessä, isommat saisivat vuokrata välineet muutamaksi tunniksi ja harjoitella rinteessä isänsä kanssa. Minä laskisin nelivuotiaan kanssa pulkalla. Mihinkään isompaan keskukseen ei kuitenkaan ajettaisi, muun muassa siitä pätevästä syystä, että lomapäivinä niissä on liikaa väkeä jo omasta takaa ja itänaapurin lomakausi pahentaa tilannetta. Sovittiin siis menevämme tuohon melkein näköetäisyydellä olevaan kotikaupungin mäkeen.
Kuinka naiivi sitä voi olla! Parkkipaikalla jo alkoi arveluttaa, autoja oli suunnilleen päällekkäin, ja hissijonon nähdessämme asia varmistui (jo ennen suunnilleen välineistä tyhjää välinevuokraamoa): tänään ei lasketa, ei mahdu enää. Nelivuotiasta ei harmittanut lain, pulkkamäessä tungosta ei ollut liiaksi asti. Yhdeksänvuotias on myös oppinut jo nielemään harminsa ja jäi odottamaan jonakin tämän viikon iltana tapahtuvaa laskusessiota. Seitsenvuotiaan piti potkia lunta ja manata tilannetta ainakin puoli tuntia ennen kuin mäki ilman suksia maistui. No, joku kasvatuspsykologi on sanonut, että yksi vanhempien tärkeimmistä tehtävistä on opettaa lasta kestämään pettymyksiä.
Illalla siivottiin hieman joulun jälkiä piiloon (autorataa pienemmäksi ja roskia imuriin). Huomenna on nimittäin suuri päivä – meille tulee ilmalämpöpumppu. Investointi on suurehko ja vetää talouden melkein miinukselle muutamaksi kuukaudeksi. Mikäli asentaja osaa hommansa ja olemme valinneet oikeanlaisen laitteen, pitäisi tämän korvautua sähkölaskuissa jo muutamassa vuodessa. Ja tärkeämpää olisi nimenomaan sähkön kulutuksen pieneneminen, samoin kuin monien kehuma parempi sisäilma ja tasainen lämpö. Tasainen lämpö! Siinäpä mukavia sanoja niille, jotka asuvat ihanassa puutalossa jossa on näillä pakkasilla ihanan kylmät lattiat ja huoneiden väliset lämpötilaerot aika merkittävät!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti