Arkea, juhlaa, arkea

Tämän viikonlopun ovat ristiriitaiset pyyteet taistelleet perheessämme; taudit ja syntymäpäiväjuhlat. Esikoinen täytti viikon aikana kymmenen (kymmenen!!!) ja sai lahjaksi perjantai-iltapäiväisen uinti- ja syömisreissun Peurunkaan. Se oli kiva kahdenkeskinen juttu. Lauantaina sekä esikoinen että keskimmäinen oli kutsuttu seitsenvuotissynttäreille ja se oli harvinainen kahdenkeskinen juttu sille taisteluparille. Tänään taas meillä oli (onneksi pieni) valikoima neitejä kakun virkaa tehnyttä piparista Nooan arkkia syömässä (alla) ja aarretta etsimässä. Olin iloinen kuullessani vieraiden sanovan että nämä on kivat synttärit vaikka on näin vähän porukkaa. (Kohtuus, se kaunis asia!)



Puoliso on perjantai-illasta saakka maannut sängyssä ja toivoo hartaasti olevansa maanantai-aamuna lentokunnossa, työ veisi vajaaksi viikoksi Istanbuliin. Nelivuotias oksensi komeasti eilen illalla ja on siitä saakka ollut vaisu ja vähäsyömäinen. Meillä on ollut suuri noro-viruksen kunnioitus perheessä siitä lähtien, kun sairastimme kahtena keväänä peräkkäin voimat pariksi viikoksi vieneen taudin, kaiken lisäksi reissussa. Ehkä tämä on vain tällainen tavallinen nopeasti ohi menevä mahatauti. Itsellä on kurkku kipeä ja sumua päässä, mutta onneksi perheen huoltaminen ei jätä liikoja aikoja omaan sairastamiseen…

Talvisin huomaa miten valtava voima ihan tavallisilla ja vaarattomilla pikkuvaivoilla on ihmiskuntaan. Tosin ennen lasten saantia en ollut osannut kiinnittää asiaan huomiota. Influenssat, mahataudit, täi- ja kihomatoepidemiat, vesi- ja enterorokot kiertävät työpaikkoja mutta päiväkoteja ja kouluja etenkin. Ne myös lentävät tyytyväisinä maasta toiseen ja mantereelta toiselle. Nykypäivänä, länsimaassa, ei onneksi tarvitse miettiä kuoleeko oma lapsi malariaan vai tuhkarokkoon, mutta onpa ainakin jännitysmomenttia siinä tuleeko flunssakuume yhtä aikaa jonkun muun taudin kanssa, ja montako viikkoa useampilapsinen perhe on poissa iskusta talven riesojen takia. Ja meillä kotona sentään sairastetaan keskimääräistä vähemmän.

No, kaamos on päättynyt Utsjoellakin ja Keski-Suomessa päivän pitenemisen huomaa jo sekä aamusta että iltapäivästä. Kevättä kohden, vaikkeivät talven maastotyöt ole edes päässeet alkuun, lumen puutteen vuoksi.