Tehtiin lopullinen päätös siitä, ettei kukaan lähde tänä keväänä Kilpisjärvelle huhtikuun lopulla. Viimeksi tilanne on ollut tämä vuonna 1999. Viisi vuotta sitten paikalla oli vain puoliso. Harmi – se maisema, joka siellä avautuu käyttämämme pikkutalon ikkunasta on ikään kuin KOTIMAISEMA. Ja kuten jo taisin aiemminkin sanoa, siellä ollessaan tuntee olevansa oikeassa paikassa (oikeaan aikaan). Tietenkin osatekijä tähän on se, että samaan aikaan paikalla on kurssi, jonka opetukseen osallistuu, ja täten tekee jotakin hyödyllistäkin eikä vaan katso maisemaa ikkunasta tai hiihtele omaksi huvikseen. Kun nyt ei olisi kurssiakaan, olisi oikeassa paikassa olemisen tuntu ehkä pienempi.
Mutta silti, iltakymmeneltä pikkupakkasessa ulkosaunalta tulon tuntua ikävöiden, ja sitä kun lipputangon naru paukuttaa tuulessa harva se päivä, ja vilua kun juoksee päärakennukseen aamulla ilman takkia, ja käsittämätöntä valon määrää pilvisenäkin päivänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti