Katsoin kymmenvuotiasta ja hämmästyin – sehän on kohta minun mittaiseni! Se lukee kohta samoja kirjoja kuin minä, osaa matkustaa itse bussilla, osaa kohta varmaan itse laittaa ruokaakin, vastata asiallisesti puhelimeen ja pestä tukkansa! Ei kulu montaakaan vuotta, kun tärkeimmät vaikuttajat sen elämässä ovat muualla kuin kotona. Etsikkoaika vanhempana on kohta ohi.
Meinasi iskeä huolestuminen, ja iskee oikeastaan yhä kun ajattelen asiaa. Riittääkö, että lapsi opetetaan lukemaan, matkustamaan bussilla, laittamaan ruokaa, vastaamaan puhelimeen ja pesemään tukkansa? Paljon puhutaan vanhemman esimerkistä mitä tulee liikennekäyttäytymiseen, ympäristöasioihin, suhtautumiseen maahanmuuttajia kohtaan, päihteiden käyttöön. Mutta onko näistä tullut annettua oikea esimerkki, puhuttua tarpeeksi ja oikeaan sävyyn? Voiko lasta millään kasvattaa vanhempien käyttäytymismallien ja asenteiden kopioksi? Se ei varmaan olisi edes viisasta. Mutta silti, lista jatkuu, seksistä ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä ei taatusti ole puhuttu tarpeeksi, ja näiden asioiden kanssa tulee kiire. Kohta ne jo tietävät tai ovat tietävinään kaiken. Käyttäytymiskaava kirkossa alkaa olla hyvin hallussa, mutta entä koko tavan taustalla oleva asenne? Ja niin edelleen.
Vaikka kyllä minä olen iloinen siitä, ettei se lapsi ole enää kaksivuotias, tarraudu kiukkukohtauksen kourissa jalkaani ja HUUDA, ja eritä yhtä aikaa pissaa, kyyneliä ja räkää. Aah.
PS. Hyvää Aprillipäivää! Viisivuotias menee ihanasti lankaan keksiipä mitä tahansa, ja seitsenvuotiaskin aamulla unenpöpperössään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti