Puoliso on ollut kuukausikaupalla lähdössä hiihtoreissulle tsekkiläisen kollegansa kanssa, noin niin kuin palkinnoksi molempien väitöskirjan hyvästä tilanteesta. Nyt alkoi olla viimeisiä hetkiä lähteä - lumet sulaa ja isyyslomalla ei saa hiihtää. Lähtivät siis eilen loppuviikoksi Ylläkselle.
Tsekkiläinen kollega (sanotaan häntä nyt vaikka Paveliksi, nimi muutettu) ajeli meille eilen illalla Helsingistä pikkuruisella Peugeotilla, tarkoituksena jättää se meidän pihaan minulle hätävara-autoksi kun vievät perheen auton pois. Peugeotissa on nerokas turvakoodijärjestelmä, eli ennen kuin auto käynnistyy, sille on annettava oikea nelinumeroinen koodi. Pavel oli ystävällisyyksissään muuttanut koodin helposti muistettavaksi ennen ajamaan lähtöään. Mutta kah. Eihän se auto enää meidän pihassa tuntenut tätä uutta koodia – eikä vanhaakaan, eikä mitään. Onneksi Pavel oli pysäköinyt autonsa niin, että ajotie jäi vapaaksi… Muutaman akun irroituksen, käynnistysyrityksen, koodin kokeilun ja mahdollisesti-vielä-auki-olevalle korjaamolle tehdyn puhelinsoiton jälkeen miehet antoivat periksi ja lähtivät. Aikoivat soittaa korjaamolle tänä aamuna ja pyytää huoltomiestä käymään täällä.
Aamulla soittelivat virkein aivoin ja pyysivät jos jaksaisin käydä kokeilemassa vielä yhtä koodia. Semmoista, jota Pavelin äiti oli viime aikoina käyttänyt. Vihreä valo! Auto käynnistyi! He lähtivät rinteeseen huojentunein mielin, ja minuakin huojensi ettei tarvitse kävellä ihan niin montaa kilometriä seuraavien päivien aikana. Täytyy vaan pitää varansa minne pysäköi. Jos auto vaikka päättää unohtaa sen Pavelin äidinkin koodin…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti