Olin eilen poistattamassa viimeisen viisaudenhampaani. Pitkällisen lykkäämisen ja välttelemisen jälkeen. Kunnallinen terveydenhuolto poisti sen ripeästi, ammattitaitoisesti ja huomaavaisesti. Ei valittamista. Tähän mennessä ei edes poski ole turvonnut mahtavaksi, niin kuin edellisen kerran kävi. Mutta pari puolitehoista päivää sohvalla on ehkä tähän väliin sopiva juttu.
Lapsilla alkaa huomenna koulu. Kesäkuisen vesivahingon jälkeen joutuvat aloittamaan KOLMESSA koulussa. Ykkösluokkalainen, jota kouluun meno innostaa ja jännittää, saa aloittaa omalla koululla. Kuudesluokkalainen , joka on jo iso ja itsenäiseen kulkemiseen opetteleva, saa aloittaa luokkakavereineen viiden kilsan päässä ja saavat bussikortit. Neloselle menevä pääsee varsinaisiin väistötiloihin ja 2-5-luokkalaisille järjestettyyn koululta lähtevään kuljetukseen. Toivotaan parasta. Eiköhän se siinä mene.
Tähän aikaan kesästä on nuo jalkapalloharrasteetkin niin pinnalla, että koulunalkupäivän iltanakin on kilpasarjan peli pari vuotta vanhempia tyttöjä vastaan, enkä tosiaan tiedä kumpi on pojalle tärkeämpi tapahtuma.
Ja taapero meni tutulle hoitotädille jo totuttautumaan hoidon arkeen. Ottavat pienellä ryhmällä leppoisesti tämän viikon.
Paljon sattuu ja tapahtuu eikä kirjoittamaan ehdi. Pöh. Muun muassa viime viikonlopun sukutapaaminen vaatisi pitkän selostuksen. Sanottakoon vaan, että paikalla oli äitini ikäluokkaa11 henkeä, omaa ja serkkujeni ikäluokkaa 23 henkeä ja lapsia 18 henkeä. Syötiin ja puhuttiin viisi tuntia. Paikalla oli niitä jotka ovat aina olleet olemassa elämässäni, mutta myös uusia tuttavuuksia – serkkujen tuoreita puolisoita ja pieniä lapsia joita ei ollut tullut ennen tavattua. Toi aika turvallisen tunteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti