Oli taas tentti. Luulisin, että se on läpi. On niin paljon kaikkea, ettei oikein ehdi stressaamaan mistään. Luennot, siis ne jotka itse puhun, alkoivat perjantaina, eikä niistäkään ehtinyt kantaa huolta. Ihan mukavalta tuntui opettaa, kun vertailukohtana on viime vuosi jolloin olin kipeänä ja puhuin asioista ensimmäistä kertaa.
Viikonloppuna olimme puoliso, minä ja kolme vanhimmaista Turussa puolison mummon hautajaisissa. Tästä ehdin vähän stressata. Kun hautajaiset ei koskaan ole "kivat", ja toivoisi ensinnä että olisi itsellä rauha keskittyä oleelliseen (joka ei hautajaisissa välttämättä ole lasten kanssa oleminen, vaikka sekin on tärkeää) ja toisaalta että lapset voisi kokea hautajaisissa yhteenkuuluvuutta sukuun ja niin edelleen, ja senkin toivoisi että matkalle mukaan lähteneellä 70-vuotiaalla sukulaissedällä ei olisi ihan kamalaa. Kaikki meni tosi hyvin. Tähän blogiin tulee ehkä kirjattua enemmän niitä onnistumisia kuin epäonnistumisia, mutta pysyvätpä paremmin kirjoissa ja kansissa kuin oman hataran muistin varassa. Omasta ja puolison esiintymisestä julkisilla paikoilla on vaikea sanoa mitään, mutta lapset olivat omia itsejänsä mutta hillitysti. Keskimmäistä suretti. Niin kuin asiaan kuuluu. Vanhin piti huolta siitä, että sukulaismieskin sai karkkia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti