Aamupäivä kului siinä, kun suoristin kotia monen päivän sinne tänne menojen jälkeen - samaan aikaan täällä päässä lapset ja puoliso olivat olleet liikkuvia ja muun muassa hoitaneet koulun sählyturnausta ja erinäisiä harrastus- ja työmenoja. Kaupassakaan ei ole oikein ajatuksella päästy käymään, ja sen huomasi kaappien tyhjyydestä. Kymmenvuotias poika voi olla aika masentunut, jos tulee rankoista harkoista ja kotona ei ole kuin nakki ja vähän leipää. Nyt on myös vihanneksia, raejuustoa, paljon leipää ja ihan ruokaakin.
Kuluneiden kuuden päivän aikana olen käynyt kahdesti Tampereella ja kerran Helsingissä. Huomenna vielä Tampereelle. Ruoasta ja liikunnasta puheen ollen, huomaan liikkuvani liian vähän omilla jaloilla ja syöväni epäsäännöllisesti ja "väärin". Koska tällainen eri paikkakuntien välin sahaus jatkuu syksyyn saakka, on varmaan koetettava päästä eroon tien päällä olemisen poikkeustilamaisuudesta ja ajateltava se osaksi arkea. Johon ei kuulu roskaruoka ja johon kuuluu edes lenkillä käynti.
(Taaperolle sanottiin, ettei kynien teroitusjätteitä syödä, se on roskaa eikä ruokaa. Taaperolle tuli haaveellinen ilme, kun hän muisteli jokunen päivä sitten syömäänsä ranskalaisannosta - jota isosisarukset varmaan olivat kehuneet roskaruoaksi. "Se roskaruoka oli niin hyvää!!!!!")
Liikenteen solmukohdassa olemisessa on tietenkin hyviä puolia, vaikka moottoritiet ja junaradat tuossa kodin ja järven (ja kaupungin ja järven) välissä ärsyttävätkin. Aika nopsakkaan on kotipihalta lähdettyään jo matkalla kohti Helsinkiä, tai Oulua, tai Kuopiota, tai Tamperetta.
Eilen olin tenttimatkalla Helsingissä. Mukana oli menomatkalla hassu maastokuvioinen reppu, jossa asuvat entisen tutkimusryhmäni lumimittausvälineet. Palautin sen vihdoin pois meidän autotallista. Entisen työpisteen näkeminen toi hiukan haikean tunteen. Etenkin kun kävin tentin jälkeen tutustumiskäynnillä sääpäivystyksessä. Aika pelottava paikka, vähän niin kuin meklariliike mutta hiljainen.Paluumatkalla kädessä oli tenttipalkkioksi ostettu Suzanne Collinsin Nälkäpeli. Muotiahan se nyt on, mutta on tarina maailmaltaan, hahmoiltaan ja idealtaan kieltämättä hyvä ja hyvin toteutettu. Junassa ihmiset puhuivat demokratiasta ja tulosiirroista. Sopi hyvin luetun aihepiiriin.
Olen elänyt suunnilleen kuukauden synoptiikan oppimateriaalin kanssa. Käsitemallimonisteita on ollut yöpöydällä ja vessassakin. Tenttikalenterissa on oikeastaan enää synoptiikan jatkokurssi, jonka kanssa elän seuraavan kuukauden. Viimeinen kalenterin kurssi jää jonnekin syksylle, ja voin keskittyä uuden oppimisessa kesätyöhön perehtymiseen. Kun on päässyt sisään opiskeluun, voisi tavallaan samalla vauhdilla jatkaa vaikka kuinka - mutta luultavasti tekee hyvää höllätä tiukkaa keskittymistä hiukan ja... vaikka lukea iltaisin kertomakirjallisuutta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti