maanantai 30. huhtikuuta 2012

Kevättuuli, porakone

Viikonloppu tuntui olevan aikamoista ulkoilmaelämää. Kahdeksanvuotias oli koko ajan naapurin kahdeksanvuotiaan kanssa, kymmenvuotiaalla oli ensimmäistä kertaa kaveri yökylässä ja heiltä meni sunnuntai pelikentällä (vastakkaisilla puolilla), 13-vuotias keppihevosteli kavereiden kanssa. Puoliso oli tosi urheilullinen (miten se voi osata ihan kaikkea, niin että tuosta noin vaan voi mennä juoksemaan 10km lenkin?) ja minäkin vietin puolet päivistä pihalla haravoimassa ja leikkimässä nuorimmaisen kanssa. Hänellekin ihanaa päästä taas kevyissä vaatteissa omalle pihalle leikkimään, hän on nyt juuri sopivassa iässä siihen. Osaa nauttia hiekkalaatikosta ja leikkimökistä.

Ja kyllä itse osaa nauttia kevättuulesta ja siitä että ulkona tuoksuu joltakin ja auringosta ja lintujen laulusta. Kun alkoi näyttää siltä, että lumet ei sula ikinä.

Ja siunasin muuttoamme tälle paikkakunnalle ja tähän asumismuotoon, kun 13-vuotias säntäsi sisältä ulos kavereineen ja huusi: "Äiti saadaanko me --- (olla koneella, ajattelin) --- käyttää porakonetta?" Saivat, ja korjasivat jotkut puukärrit tai jotain.

Ylihuomenna alkaa kattoremontti. Seuraava raportti odottakoon siihen saakka.

Ei kommentteja: