maanantai 22. syyskuuta 2014

Muistilista ennen matkaa

Matkalaukku, kenkämietinnät, shampoopala muovipussiin, mukaan Murakamia, Ina Mayta ja omat doulahomman käännöstyöt. Tietokone, toinenkin, datat, muistivihkot, laturit, shillinkejä kaivettuna keittiön purkista. Mihin aikaan tapasinkaan yhteistyökumppanini ja missä? Tarvitsenko yhteistyösopimuksen mukaan printattuna, ja saankohan tutkimuslaitoksen avaimen?

Hakemuksen liitteet, viitteet, ja viiteluettelon vääntäminen pienimmällä mahdollisella fonttikoolla. Onko kaikkia yhteistyökumppaneita varoitettu, että ovat listallani? Miksi johdanto ei enää kuulostakaan hyvältä, vaan ihan epätasapainoiselta? Ehdinhän lähettää hakemuksen ennen reissuun lähtöä, vaikka deadline onkin vasta keskiviikkona?

Olenko puhunut jokaisen lapseni kanssa, olenko halannut ja kertonut että nähdään sitten ja muistakaa pitää huolta itsestänne? Entä rakas puoliso, joka jaksaa ja jaksaa?

Huomenna lähden, ja ihan kohta palaan. Siltä ainakin alkoi tuntua, kun eilen istuttiin puolison kanssa alas ja tehtiin listaa siitä missä perheen loppuosa on silloin, tuolloin ja tällöin.

Huomenna tähän aikaan olen kohta tainnut laskeutua Zürichiin, laittanut laukut säilytykseen ja etsimässä englanninkielisiä kirjoja myyvää kauppaa ja iltapalaa. Kohta otan laukut säilytyksestä ja ajan ihanalla junalla ihanaan Davosiin ja etsin majapaikkani, majoitun yksikseni pitkäksi aikaa. Saako sanoa että ihanaa?

3 kommenttia:

Inari kirjoitti...

Tulit jo sanoneeksi. Ihanaa syksyä Davosissa :)

Ansku kirjoitti...

Sinne varmaan ajellaan Rhätische Bahnilla... yksi unelmistani!

Picea kirjoitti...

Rhätische Bahn, kyllä vaan. Puolet matkasta sillä, eka puolikas tavallisella junalla. Täältä pääsee jatkamaan myös tosi korkealle menevän junan kyydillä.