Lauantaina seisottiin Jyväskylän lentokentällä, kädessä pahvikyltti jossa luki meille tulevan vaihto-oppilaan nimi. Toisen kerran iski kauhea rimakauhu. Ensimmäisen kerran se iski perjantaina, kun petasin tulijan sänkyä ja tein tilaa hänen kamppeilleen ja konkreettisesti hokasin että meille on tulossa ASUMAAN joku teini jota emme tunne.
Lentokentällä koko perhettä alkoi pelottaa ihan hirveästi. No onneksi ei tarvinnut odottaa liian kauaa, ja tyttö tuli flunssaisen käheänä mutta iloisena. Pakkanen ja Suomen maisemat tuntuivat kuulemma kummilta, ja kyllähän kaikki on taatusti erilaista kuin kotipuolessa. Juttua riitti autossa ja kotonakin ja saimme hänet lauantain aikana suhteellisen hyvin asettumaan, ainakin tavaroiden puolesta. Nuorimmainen ihastui välittömästi, pojat ottivat tulokkaan oikein luontevasti ja hyvin vastaan mutta vanhimmaiseen iski valtava ujous ja välttely. Nyt se on jo vähän helpottanut, ja helpottaa lisää pikku hiljaa kunhan kielimuuri alkaa murtua ja osittain yhteinen kouluarki pyöriä. Itsessäkin tunnistin halun vetäytyä ja onhan se ihan erilaista ottaa joku tänne ihan olemaan, ei vaan kylään. Pitää puhua käytännön arjesta ja periaatteista, muun muassa. Ja nuo "isot tytöt" joutuvat hakemaan oman tasapainonsa kun jakavat huoneen ja ovat kumminkin toisilleen ihan vieraita.
Vaihtarimme tuntuu vanhemmalta kuin oma kohta 17 täyttävä, mutta ei hän kuitenkaan aikuinen ole. Mielenkiintoista nähdä miten arki lähtee rullaamaan. Tänä aamuna vein tytöt kouluun ja haenkin heidät ja menemme hommaammaan bussikortit. Sitten olisi tarkoitus että tytöt hoitavat itsensä kouluun ja koulusta. Ennustan vaihtarille aikamoista päänsärkyä jossain vaiheessa tällä viikolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti