perjantai 8. huhtikuuta 2016

Niinpä

Kun on ollut näin hiljaista näin pitkään, lukijan on viisasta olettaa että in real life on tekemistä riittänyt. Niinpä.

Pääsiäisen tienoolla pidimme mystistä mahatautia, joka toimi siten että yksi lapsi oksensi yhtenä iltana, oli pari päivää vaisu, ja sitten kunnossa. Seuraava lapsi oksensi siitä noin neljän päivän päästä jne. Tämä aiheutti mm. sen, että en uskaltanut pitää rovaniemeläistä ystävää enää kolmatta yötä, vaan pakkasin hänet jo keskiviikon Onnibussiin kun alun perin oli tarkoitus viivyttää häntä meillä torstaihin asti. Mutta tämä vitsaus taisi loppua käymättä läpi meitä kaikkia.

Joo ystävä oli täällä pari päivää ja solahti joukon jatkoksi ihan luontevasti. Saatiin ruokittua hänet vegaanisesti ja hän pääsi mm. osallistumaan vaihto-oppilaan mielenkiintoisesta Salsa tartuffo -purkista. Tiedoksenne, että tryffelikastike haisee todella voimakkaasti, siinä on sellainen liuotinmainen tuoksu. Maku ei ole yhtä voimakas, mutta ei noussut minun herkkulistalleni! Sitten kävelimme kaupungilla ja puhelimme paljon. Oli hyvät päivät, mutta edellä kuvailtu tautitilanne oli tehnyt minut univelkaiseksi ja vaisuksi eli toivomme seuraavan vierailun osalle vähän pirteämpää päätä.

Työt. Niinpä. Oli tarkoitus olla löysä aikataulu, mutta sittenhän kävi niin että professorini Helsingin yliopistolta alkoi viettää aikaa sairaalassa (hänen huonosta kunnostaan oli jo kiirinyt huhuja meillekin asti). Sain pikaisen pyynnön tulla auttamaan luentojen pitämisessä. No, kun oli väljä kalenteri, niin siihenhän mahtui muutama opetuspäivä Fysiikan laitoksella. Kävin viime maanantaina, menen ensi maanantaina, ja elän jännityksessä kun en tiedä kuinka monta maanantaita (ja tiistaita?) tämä mahdollisesti vielä vie. Mielelläni toki opetan, ja tuolle laitokselle meno on kuin kotiin menisi.

Kevät tulee. Lumet sulaa. Talvitakkeja voi hissukseen siirtää komeroihin ja alkaa ärsyttää kun täällä on edelleen suksia joka paikka täynnä. Taisi jäädä laskettelut tekemättä tältäkin vuodelta. Sen verran menoisalta alkaa tuo kalenteri jo näyttää. Opetuskeikkojen lisäksi on joku muukin Helsingin meno - itsellä, ja puolisolla tietenkin omansa. Lapsetkin pyrkivät liikkeelle. Neidillä 17v on joitakin menoja kotikaupungin ulkopuolella ja teinillä 14v ihan hirveästi. On yksi TET-jakso, jonka hän menee tekemään Savoon serkkuni karjatilalle (ja olemme pari päivää mummun luona myös minä, vaihtarimme ja nuorimmaisemme). Ja sitten on futisjoukkueen menoja. Ne aikovat lopultakin mennä viikon leirille Espanjaan. Tämä on iso juttu, ja kun sattui rahat löytymään, menkööt.

Ei kommentteja: