torstai 3. marraskuuta 2016

Hyvässä koulussa

Lasten koulu täytti 50v. Juhlivat koko tämän viikon mm. vanhan ajan koulupäivän merkeissä, ja menevät kaikki luokat kaupungille syömään. Kaikille avoimia juhlia on järjestetty vaivaa säästämättä kolmen juhlan sarja (tosin joulujuhlia ei sitten olekaan).

Eilen olivat esiintymisvuorossa ensin kuudesluokkalaisemme alkuillan juhlassa (A-luokkien) ja sitten ykkösluokkalaisemme myöhäisillan juhlassa (B-luokkien). Olimme puolison kanssa koululla siis melko pitkään. Onneksi ruokalasta sai glögiä ja pipareita ja seuraa toisista vanhemmista - kun omat lapset ovat olleet tuossa koulussa jo kahdeksan vuotta ja lisäksi mukana kaikenlaisissa paikallisissa harrastekuvioissa, on tuttuja kasvoja paljon. Ja vieläpä sellaisia, että heidän seurassaan voi istua ja jutella ihan rennosti ja kotoisasti ja pingottamatta, aidosti vertaispohjalta.

Myös juhlassa tuntui kotoisalta ja juhlan jälkeen väkijoukossa velloessaan ja opettajia moikkaillessaan. Hauskinta oli, että juhliin tuli useita 9-luokkalaisia, joiden pikkusisarukset ovat vielä tuossa koulussa. Muun muassa meidän ysiläinen monen kaverinsa kanssa. Opettajat jututtivat heitä ilahtuneesti, ja pojilla oli hauskaa heidän ihmetellessään miten pieneksi koulu on käynyt ja miten hassusti ykkösluokkalaiset laulavat. Tästä opimme: lasten ja koulun välejä ei pilaa esimerkiksi se että viidennellä luokalla pojat kriiseilevät ja tappelevat ja joudutaan järjestämään huokailupalavereja poikien, vanhempien ja rehtorin kesken. Kun asiat hoidetaan kunnolla ja koulun henki on muuten hyvä, synkät viidennet luokat muuttuvat sujuvasti osaksi omaa tarinaa ja niitä voi muistella hiukan vanhempana ja viisaampana ihan hyvällä mielellä.

Mehän teimme muuttoa Jyväskylään puolitoista vuotta. Koulun sopiva läheisyys oli yksi kriteeri taloa ostaessamme. Kahden parhaimman vaihtoehdon kohdalla laitoin viestiä lähikoulun rehtorille. Toisesta tuli aika ylimalkainen vastaus kun tarpeeksi kauan odotimme. Toisesta, tästä omasta, tuli ripeästi vastaus jossa toivotettiin tervetulleeksi ja kerrottiin että tutustuminen kouluun järjestyy kyllä ja että katsotaan sopivat luokat sitten niin että lapsille löytyy kävelyseuraa omalta alueelta. Oli sillä merkitystä alueen valinnassa. Ja tyytyväisiä olemme olleet.

Ei kommentteja: