perjantai 10. maaliskuuta 2017

Nukkumisesta

Viime päivät ovat olleet hyvin unisia. Voi olla että taannoinen flunssa vielä oireilee, tai että kuluneiden kuukausien monipuolinen miettimistyö ja suhaaminen sinne ja tänne ottavat veronsa. Tai sitten rautavarat eivät kerta kaikkiaan pysy mukana niin kuin hyvä olisi. Rautavarat voi tarkistuttaa, ja kait sitä on hyvä nukkua jos nukuttaa.

Sänky on ihana paikka! Sängyssä on tietenkin kivaa esim. miehen kanssa, ja lastenkin kanssa on kivaa kiireettöminä iltoina ja aamuina jutella ja lukea. Mutta on siellä hyvä olla itsekseenkin, kaivautua lämpimiin peittoihin ja (etenkin aamulla) ihanasti lämminneeseen patjaan. Nukkuminen on autuasta. Ja unet viihdyttävät ja antavat ajattelemisen aihetta.

Suomen kielessä monet nukkumis- ja sänkysanatkin ovat jotenkin äänteellisesti rauhoittavia ja miellyttäviä. Niin kuin vaikka PEITTO. Tai HUOPA. Tai VILTTI. Tai TYYNY.

Oi tulee viikonloppu. Sen aikana tapahtuu jotain (ainakin pojat menevät partiohenkisesti Talvitaitotapahtumaan ja puoliso hiihtää), mutta aamuisin saa nukkua pitkään!

Ei kommentteja: