tiistai 19. syyskuuta 2017

Erhe

Maratoonarit toivoivat koekäyttöön pilatesrullia, ja todettiin että parempi lainata ne kirjastosta kuin hakea kaupasta, kun tällainen mahdollisuus Jyväskylässä kerran on.

Kyllähän minä tiesin, että iltalukemisen seuraavaksi viikoksi piti olla Metsähallituksen historiikki. Mutta kun se ei ole ollenkaan vetävää kirjallisuutta! Ja ihan oli nostettu esille Stephen Kingin järkälemäinen vaihtoehtohistoria 22.11.63. Sovitaan että 60-luvun amerikkalainen elämänmeno on ihan yhtä validia lukemista tähän väliin. Jatketaan metsäherrojen nahistelulla sitten vähän myöhemmin.

Pilatesrullat saatiin, ja tuntuvat just niin pahalta kuin vissiin pitikin.

PS. Kaikille teille, jotka ette kykene ajattelemaankaan Kingin lukemista teininä unettomuutta aiheuttaneiden kauhukirjojen jälkeen - mies on kirjoittanut myös mm. juurikin tällaista "historiallista draamaa" ja dekkareita. Ja koska hän on ihan mahtava tarinankertoja, ja hänen luomansa hahmot aitoja, kerronta vetäisee kepeästi mukaansa. Samasta syystä ne kauhukirjatkin olivat niin pahoja. Kun hahmot olivat niin oikeita ja totta!

Ei kommentteja: