Piikkejä tiedossa

Ghanan projekti konkretisoituu silmissä. Nyt on varattu tammikuulle aika rokotusvastaanotolle. Tulemme saamaan käteen malarialääkkeen reseptin, ja käsivarsiin lavantautirokotteen. Tytär saa lisäksi keltakuumerokotuksen. Hepatiitti A ja B meillä onneksi on jo kunnossa aikaisempien matkojen myötä. Samassa yhteydessä tarkastetaan myös, että perusrokotussuoja (polio, rokot, kurkkumätä, jäykkäkouristus, aivokalvontulehdukset sun muut) on ajan tasalla. Ja olin kuulevinani jotain koleraa ja jopa tavallisia turistien mahavaivoja vastaan toimivan litkun juomisesta. Meningokokkia emme aio saada, katsomme mitä, missä ja kenen laittamaa laitamme suuhumme.

Cancun can be the beginning of a new era of agreements on climate change

Sanoo Patricia Espinosa, meksikolainen ministeri.

Se on ilmastokokous taas alkanut. Cancun, Meksiko. Neuvottelijat ovat vaikean paikan edessä – on epäuskoa, väsymystä, prosessin merkityksellisyyden epäilyä. Tuntuu, että harvemmat uskovat että neuvotteluilla saadaan merkittävää aikaan – ja jos saadaankin sopimus, että siitä on mitään ilmastollista hyötyä. Harmillista. Toivottavasti ne samat harvemmat ovat kuitenkin oikeassa.

Ensimmäinen adventti

Minä tykkäsin adventtiviikonlopusta. Lepäiltiin. Ja leivottiin kauhea läjä pipareita. Lapset ovat kasvaneet siihen ikään ja taitoasteeseen, että minä voin keskittyä paistamiseen ja silloin tällöin kaulimisessa auttamiseen. Ja jälkien siivoamiseen, vielä toistaiseksi.

Pakkanen oli rapea ja rouskuva ja huurteinen ja kiva, enkä minä ainakaan vielä stressaa kylmästä samalla tavoin kuin viime vuonna. On ihanaa, kun voi taas lämmittää puullakin, ja että vesijohdoissa on ne sulanapitokaapelit.

Ystäväperhe oli kylässä ja saunottiin. Ja jo alkusyksystä kalenteriin tehdyn varauksen mukaisesti äidit ja vanhimmat tyttäret kävivät istumassa tunnin islanninhevosten selässä. Se oli ihmeen kivaa! Tuli melkein sellainen halu, että keväällä voisi kokeilla samaa kentällä ja testata osaisiko oikeasti pyytää hevosta tekemään jotain tiettyä (nyt vaapuimme siis maastossa, lunta satoi ja idyllistä oli, ja hevoset tiesivät aika tarkkaan minne mennään milloinkin).

Viime vuonna laitoin virsiä ja runoja ja tekstinpätkiä adventtiaikana. Ensimmäisen adventin kunniaksi voisi laittaa päähän soimaan perinteisen Jouluoratorion Bachilta, eikö vain?

Jauchzet, frohlokket, auf, preiset die Tage, rühmet, was heute der Höchste getan! Lasset das Zagen, verbannet die Klage, stimmet voll Jauchzen und Fröhlichkeit an! Dienet dem Höchsten mit herrlichen Chören, laßt uns den Namen des Herrschers verehren!

(Göran Tunströmin Jouluoratorio on muuten yksi niistä kirjoista, joiden lukeminen oli suuri elämys, mutta myös niin surullinen ja jotenkin aito, etten ole osannut tarttua kirjaan toista kertaa - muuta kuin alkunäytöksen osalta. Siinä muun muassa ohjataan kuoroa laulamaan edellisen kappaleen pätkä oikein.)

Lämmittävää

Jyväsjärvi on jäässä.

Kädessäni ovat printit tyttären ja minun lentolipuista helmikuun 20. päivä Frankfurtin kautta Accraan.

Illallispöydässä

Toissa iltana illallistettiin. Englantia, suomea, saksaa, ruotsia, viroa, ehkä muitakin kieliä. Vaikka pöytien ympärillä oli suht älykkäitä ja koulutettuja ihmisiä, puheet kiertyvät illan aikana aina samoihin teemoihin. Rahoitus ja sen kurjuus. Lapset ja heidän kiinnostustenkohteensa. Kansalliset oudot tavat. Kielten eroavaisuudet. Kansalliset urheilulajit. Muisteluja toisten kotimaissa käynneistä. Ilta tosin päättyi ennen kun päästiin toiseen maailmansotaan (useassa illallispöydässä tämä on edelleen ollut laajojen märehdintöjen aihe).

Eilen illalla matkustettiin. Tuulten ja tuiskujen takia Helsingistä Göteborgiin tullut kone oli myöhässä, eli pääsi lähtemään myöhässä, eli myöhästyin jatkolennolta Jyväskylään. Onneksi myöhään oli vielä toinen lento. Sain siis syödä ja lukea muutaman tunnin hiljaisenrauhallisella Helsinki-Vantaalla. Kotoinen olo, joskin aika tylsää kun kaikki kaupat ja ravintolatkin melkein menivät yhdeksältä kiinni (eikä mistään saanut uutta Jack Reacheriä).

Aamulla oli ihana jälleennäkeminen nuorimmaisen kanssa. Tuntui hyvältä ottaa ilahtuneesti äännähtävä lapsi viereen ja antaa hänelle kahden ja puolen vuorokauden tauon jälkeen rintamaitoa! (Niukoilla joskin säännöllisillä tyhjennyksillä/vajennuksilla pärjäsin hyvin reissussa - onhan nyt helpompi matkustaa kuin silloin, kun maidontuotanto on vielä tosi tehokasta.)

Hajamietteitä lentomatkalta

Terveisiä reissulta. Toinen kokouspäivä kohta loppuu – kuten ennakoin, on istuttu ja käyty kaoottista keskustelua tulevan kirjan rakenteesta ja jonkin verran myös tieteellistä sisällöstä. Itse olen lähinnä istunut ja kuunnellut. Opettavaista, joskin ihmeen hyvin olen pysynyt kärryillä – ja aika monet paikalla olijoista tunnen, vaikka selkeästi kuulunkin nuorimpaan neljännekseen.

***

Näin kun pitkän työmatkattomuuden jälkeen palaa lentokoneen kyytiin – kenttien hyörinään ja kiireisten businessihmisten joukkoon sieltä pönttöuunin lämmityksestä ja vauvan syöttämisestä – näkee kaiken hetken aikaa kirkkaasti, tuorein silmin.

a) Onhan tämä oma maailmansa. Niin kaukana kuin mahdollista elämän perusasioista (lämpö, ruoka, vauvat). Ja onhan tämä pinnallinen elämäntapa. Voi-kun-mulla-on-tärkeä-EU-projekti-ihan-äkkiä-katson-sähköpostit-ennen-koneen-lähtöä. Työpaikan kopiokonehuoneen seinällä on lappu, jossa lukee ”Kiire on itsetehostusta”. Voisi jakaa sellaisia ympäri lentokenttiä.

b) Alan kuulostaa ihan isältäni. ”Pää tulee vetävän käteen!”Miten kevein ja turhin perustein matkustammekaan ympäri ämpäri (minä ja perheeni muiden mukana)! Lomalle – Thaimaaseen! Kokous Bukarestissa – pakko mennä! Porista Helsinkiin – kiire on, juna on liian hidas! Ennustan, että olemme viimeisiä sukupolvia, joille holtiton lentomatkustus on arkipäivää. (Samaa sanon lihasta osana arkiruokavaliota, polttomoottorikäyttöisillä autoilla ajamisesta ja neitseellisten luonnonvarojen käytöstä tavaroiden tuotannossa. Odottakaa vaan! Tulossa on seitsemän niukkaa uuden teknologian vuotta! Ja tämä ei ole maailmanlopun ennuste!)

c) Puoliso lentää ennen joulua ilmastomatkalle Etelä-Eurooppaan. Voikohan povaamassani niukassa tulevaisuudessa lentää aurinkoon, edes lääkärin määräyksestä?

Ennakoidaan hetkellisesti orpoa oloa

Lähden huomenna aamulla aikaisin kahden päivän (ja yhden yön) työreissulle Göteborgiin. Istutaan parinkymmenen kollegan kanssa alas ja keskustellaan säkenöivästi vuonna 2014 valmistuvan kokoomateoksen kappaleiden rakenteesta ja sisällöstä.

Kumma kyllä, tuo yö tulee olemaan ensimmäinen, jonka vietän eri rakennuksessa kuin nuorimmaisemme. Reissattu on paljon, mutta yhdessä, ja tähän saakka tekemäni työmenot olen hoitanut päiväseltään. Hiukan orpo olo on ehkä hetken, mutta kyllä se siitä. Olen ehkä tainnut kertoa mielipiteeni hotellihuoneiden sängyistä ja rauhassa syödyistä illallisista ennenkin. Jos en, niin kerrotaan sen verran että suhtaudun niihin positiivisella mielellä. (Nyt onkin paljon illallistamista ilmassa. Söimme perjantai-iltana myöhäisillallisen puolison kanssa Pöllöwaarissa. Hyvää, tyylikkäästi laitettua lähiruokaa (tyyliin naurista, hirveä ja paikallista kalaa) ja kovat hinnat. Viihtyisä kokemus, ja ehkä mielenterveyttä voi hoitaa ennakoivasti vaikka näin. Terapiakin maksaa.)

PS. Olen hoitanut mielenterveyttä myös lukemalla viihdyttäviä jännäreitä Robert Harrisilta. Tuoreeseen Haamukirjoittajaan en ole vielä ehtinyt. Olen kahlannut vaihtoehtohistorioita (Kolmannen valtakunnan salaisuus, Arkkienkeli), ja hyvä kirjoitustyyli ja kutkuttavat entä jossit ovat pitäneet koukussa aika hyvin.

Taittoa ynnä muuta

Mummu on meillä. Mukavaa. Mummu lämmittää uunia kun olemme poissa, pyyhkii pölyjä ja ottaa koulusta tulevat vastaan ja antaa välipalaa ja kuuntelevan korvan. Mukavaa. Ja sekin on mukavaa, että äitini on itsenäinen ja itsenäisyydestään tykkäävä hahmo – hän käy meillä aika harvoin mutta omasta halustaan, ja silloin meille ei tule edes huono omatunto siivoamisista ja lasten kaitsemisista. Illalla pääsemme ehkä peräti puolison kanssa ulos syömään. Toinen vaihtoehto oli mennä viemään romuja kaatopaikalle. Niin tai näin, yhteinen aika on sekin mukavaa. Ja kortilla. Viikonloppuna osa meistä vie mummun kotiin ja tuo samalla lastillisen lisää polttopuita.

Töissä on väkerrettävä tutkimustuloksiaan outoon muotoon: 1.2 metriä korkeaksi ja 1.8 metriä leveäksi posteriksi. Se on aika iso. Mutta ei sitä voi ahtaa täyteen, ei tekstiä ainakaan, ja asettelun ja värimaailman olisi hyvä olla miellyttävä. Hmm.

Kuhmuterveisin

Meidän kuusivuotiaalla on aivan ihana eskariope, miessellainen, pitkän linjan kasvatusihme. Häneltä tulee viestiä lappusilla, reissuvihkossa tai tekstareilla. Ne allekirjoitetaan tyyliin ”retkiterveisin” tai ”liikuntaterveisin”. Tulimme puolison kanssa tavattoman hyvälle tuulelle, kun joku viikko sitten reissuvihkon terveiset oli allekirjoitettu ”kuhmuterveisin”. Joo, pojalla oli komea kuhmu, ei siinä mitään. Tänään tuli tekstiviesti, jossa kehotettiin tarkkailemaan hiuksia kun on täitä liikkeellä (näitä juttujahan tulee koululaisperheissä vuosittain). Ja allekirjoituksen yhteydessä oli tietenkin ”täiterveisin”...

Synkkä viisiminuuttinen – Tiina Kaitaniemi, Luonnollinen lapsuus

Viiden minuutin tiivistelmä Tiina Kaitaniemen kirjasta Luonnollinen lapsuus on viipynyt. Kirja odottelee tuossa hyllyssä, mutta jotenkin ”arvostelun” kirjoittaminen tuntuu todella vaikealta. Kirja kirjoitti auki paljon omia käsityksiäni vauvasta ja vauvan hoitamisesta, sekä siihen liittyvistä fysiologisista ja psykologisista tekijöistä. Ehkä sanon vaan, että lukekaa itse.

Ehkä referoin kuitenkin sen, että jokainen ihmislapsi syntyy tavallaan keskosena – on tehtävä kompromissi aivojen kasvattamisen ja sujuvan syntymän välillä. Koska syntyminen on hoidettava ennen kuin pää kasvaa liian isoksi, on tärkeää saada jatkaa kohtumaista kasvua rintamaidolla ja äidissä kiinni ensimmäisten kuukausien ajan. Ehkä ensimmäiset kuukaudet olisivat vanhemmallekin helpommat, jos vauvan ajateltaisiin syntyvän keskeneräisenä kuin kenguruvauva, ja tarvitsevan sen pussiajan ennen kuin liikkuminen ja itsenäisyys ovat edes teoriassa mahdollisia. Tästä olisi puhuttava enemmän jo äitiysneuvolassa.

Senkin sanon vielä, että riippumatta siitä ajatteleeko evolutiivisten prosessien muokanneen vauvamme sellaisiksi kuin ne ovat, on selvää että vauvan luontainen käyttäytyminen on hyvin tarkoituksenmukaista ympäristössä, jossa eletään isossa perheryhmässä, ankarien luonnonolojen ja niukkojen ravintoresurssien armoilla. Ja että ottamalla tällaiseen kasvuympäristöön sopeutumisen teorian huomioon, voisi hitusen ymmärtää ja ottaa huomioon pikkuistemme tarpeita ja hätää heidän joutuessaan pois sylistä, pois rinnalta, nukkumaan liian pieninä liian kauas perheestään, yksin, pimeään, liian äkkiä vieraiden ihmisten lähelle. On inhottavaa ajatella mahdollisuutta, että aika kevyesti tehdyillä valinnoilla aiheuttaa jälkeläisessään hylkäämisen ja kuoleman pelkoa.

Ehkä tämän synkistelyn voi päättää suoraan lainaukseen Ritva Kuusistolta. “Kun odotamme kaukaista, arvostettua vierasta, paneudumme siihen, millaiseen elämäntapaan hän on tottunut. Valmistautuessamme vauvan syntymään meidän on osattava eläytyä siihen, mihin hän on kohdussa tottunut. Vauvan hoito on ensisijassa elämän jäsentämistä, hädän pitämistä poissa ja toivon sekä riemun rakentamista lapsen mieleen.”