Ranskalaisesta selvittiin kunnialla. Poika 16v ihan kaverustui sen kanssa.
Ja todentotta, vanhimmainen on muuttamassa tällä viikolla. Vuokrasopimuksia on allekirjoitettu, tukia haettu, kaverin sukulaisen muuttoauto hakee huonekaluja jo tänään. Tyttö nyysii itse pitkin viikkoa loppuja kamppeitaan asunnosta toiseen. Viimeisenä gerbiilit tavaroineen. Milloinkahan itse pääsen paikan näkemään?
Välillä tulee kummallinen tyhjyyden tunne ajatuksesta että lapsi ei ole enää lähtökohtaisesti täällä.
Tiedostan sen, että kun kaikki ovat poissa, on aktiivisesti muutettava tapojaan, ja tapojaan ajatella. Siihen on tosin vielä kymmenen vuotta aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti