Jäipä tuosta edellisestä, nelivuotiaan leikki-ikää hehkuttavasta jutusta pois se kääntöpuoli.
”Nyt pitäisi nousta ylös, kaikki toiset on jo aamupalapöydässä!”
”Eeieeieei, minä haluan nukkua! En minä halua aamupalaa!”
”Sinä olet jo syönyt monta leipää, nyt on kyllä ihan pakko lähteä.”
”En minä HALUA lähteä kun minä haluan vielä syödä!”
Ja niin edelleen, joinakin päivinä edellä esitetyistä esimerkeistä lähtien illalla siihen saakka, kun käydään seuraava sananvaihto:
”Olette veljen kanssa leikkineet hampaanpesun jälkeen jo vaikka kuinka kauan. Kello on paljon, nyt on uniaika.”
”EEEEIIII, AINA on uniaika, meillä on LEIKIT KESKEN, en minä HALUA mennä nukkumaan!”
Onhan tuossakin vaiheessa tiettyä hauskuutta, mutta en usko että sitä varsinaisesti jää ikävöimään…
Olen huomisen ja ylihuomisen läheisellä yliopiston kenttäasemalla opettamassa, hiukan luentosalissa, hiukan enemmän maastossa. Mukavaa, vaikka aina esiintyminen hermostuttaakin etukäteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti