Neuvolapehmeyttä

Neuvolasta tullessa on usein sellainen pehmoinen ja liikuttunut olo. Vähintään yksi henkilö on keskittynyt melkein puoleksi tunniksi vain ja pelkästään itseen, ja useimmiten hyvin herttaisella ja välittävällä tavalla. Aah. Lääkärineuvolassa kaksi henkilöä. Kaikki oli hyvin, ja kaiken lisäksi näin hiukan varttuneempana ja useampia kertoja lasta odottaneena osaa myös tehdä itsenäisiä päätöksiä ja tietää suurin piirtein mitä tapahtuu milloinkin ja mitä pitäisi tapahtua. Jos neuvolan täti meinaa unohtaa mitata hemoglobiinin, sen osaa pyytää, ja jos neuvolan täti kertoo että kolmatta lääkärikäyntiä ei välttämättä tule, senkin osaa ilmoittaa mahdollisuuksien mukaan haluavansa, eikä jää vain miettimään että häh miksi ei ja kyllähän se tarvitaan. Ja turhista tutkimuksista osaa kieltäytyä. Sokerirasituskokeeseen lykätään nykyään lähes jokainen, riskitasosta riippumatta. Tädin kanssa oltiin sitä mieltä että eipä taida olla tarvetta siihen mennä. Lääkäri viran puolesta suositteli, mutta antoi luvan päättää ihan itse. Täti suostui myös ottamaan meidät ensisynnyttäjien ryhmän mukaan sairaalalle tutustumaan, ja sanoi että keskustelu kätilön kanssa järjestyy myös, jos käytännöt uudessa sairaalassa mietityttävät. Tämä on hyvä, ja oikein järkevää politiikkaa.