maanantai 3. elokuuta 2009

Komento takaisin

Ei olla pohjoisessa. Ehkä mennään huomenna. Tähän viivästykseen on parikin syytä, ja johtuvat puhtaasti tästä omaisuuden määrästä. Kun on taloa ja autoa.

Perjantai-iltana kymmenen jälkeen alkoi kuulua kylppäristä outoa lotinaa. Pikaisesti laskeskelin ettei kenenkään pitäisi olla suihkussa, ja menin pahaa aavistaen katsomaan. Katosta tulee kuumaa vettä ja paljon! Apua ääk! Puoliso tulee tyynenä apuun ja menee kellariin sulkemaan vedet. Minä haen remontissa viime vuonna mukana olleen putkimiehen numeroa; niillä on onneksi päivystys. On Jyväskylän kuuluisa ralliviikonloppu, eikä päivystäjäkään kuulosta kauhean innostuneelta, mutta pitkän vaitiolon jälkeen sanoo vaihtavansa työvaatteet päälle ja tulevansa katsomaan. Ja oi, puolen tunnin päästä tuttu putkimies toteaa remontissa laitetun putken liittimen helmen (tms.) irronneen (niin kuulemma joskus saattaa käydä), ja siispä putken syösseen kuumat vetensä lattialle. Kun vettä tulee voimalla, se ryöpyää vinoon laipioonkin sen näköisesti kuin vesi tulisi katosta läpi. Oli huojentavaa, ettei vesi tullut yläkerrasta oikeasti katon läpi (ehdin jo ajatella minkäkokoinen ja kuinka kallis homma siitä olisi tullut) ja että oltiin kotona (en uskalla ajatellakaan, millaista jälkeä tuosta olisi aiheutunut viikon poissaolon aikana!).

Päästiin kuitenkin soittelemaan (edelleen ralliviikonloppuna) remonttifirman pomolle, jotta joku tulisi varmistamaan ettei vettä ollut päässyt laipion alle. Eihän sitä saanut ennen maanantai-aamua, eli siitä ensimmäinen viivästys.

Ennen kuin remonttipoika oli käynyt hiukan purkamassa paneeleja ja kertomassa ettei ole huolta, ehti auto kantaa kortensa kekoon. Jäähdytinnesteen merkkivalo paloi, mutta nestettä oli tarpeeksi. Seassa oli tosin öljykönttejä ja pikahuollon mukaan öljynjäähdytin hajalla eikä autolla ajamista tällöin suositella (ainakaan 1500 km). Just joo. Mikä se sellainen öljynjäähdytin on? Saatiin monimutkaisella säädöllä huoltoaika huomiselle, eli ellei uusia kiemuroita ilmene (umpisuolen puhkeaminen voisi olla hyvä lisä tähän sarjaan) olemme pohjoisen mökillä huomenna joskus yöllä.

Jos hyviä puolia on löydettävä, saimme vihdoin siirrettyä yhden kalenterissa lauantaille merkityn menon suosiolla syyskuulle. On kauhean paha tapa ahtaa kalenteri niin täyteen, etenkin kun on näitä pieniä lapsiakin. Tähän saakka oltiin ajateltu että kyllähän me ehditään takaisin, tehdään lyhempi reissu. Nyt meillä on lähdön viivästymisestä huolimatta kepeä aikataulu ja aikaa tulla kotiin maanantaihin saakka. Eli toivokaamme nyt hyviä vointeja autolle, talolle ja itsellemme; lämpimiä päiviä, mustikoita metsään, muutama poro tien varteen ja lämpimiä hämäriä elokuun iltoja, kuistilla metsään tuijottamista varten.

1 kommentti:

Ansku kirjoitti...

Toivottavasti voitte KAIKKI hyvin!