Tuli Kaksplus –lehden näytenumero. Ei tarvitse edelleenkään tilata. Onhan se tietenkin niin, että ekan vauvan kohdalla kaikki on outoa, miettii ehkä tavaroita joita tarvitsee, on aikaa miettiä kasvatusongelmia ja ruokapulmia, synnyttäminen on tuntematonta toimintaa, väsyttää ja saattaa valvoa turhankin takia ja koettaa tehdä kaikki maailman asiat yhtä aikaa eikä näe vauva-ajan yli ja se tuntuu pitkältä ja rahat on loppu ja kaikkein kamalimmaksi EI OLE OMAA AIKAA! Mutta lohdun sana: kun lapsia on kolme tai enemmän, juuri mikään ei ole enää vaikeaa. Ja ainakin minä koen, että kaikki tämä aika, joka minuutti, on ihan minun omaa aikaani. En minä sitä vauvalle tai muille lapsille tai kenellekään muullekaan ole antanut eikä sitä ole minulta väkivalloin viety. Kyllä minä patistan kakkosluokkalaista läksyntekoon ihan omalla ajallani. Ja käytän omaa aikaani ihan vapaaehtoisesti siihen, että pilkon nakkikeittoon vihanneksia. Tai menen kävelylle lähikauppaan vauvan kanssa. Ei minun mikään pakko olisi.
Olen lopettanut Grishamien lukemisen omalla ajallani. Luimme loman aikana pikkupoikien kanssa iltalukemisina Hobitin, ja se upposi niin hyvin että rankusivat lukemaan itsensä Tarun sormusten herrasta. Ei se kuitenkaan ole vielä noin pienten tarina. Itse aloitin varovaisesti pitkästä aikaa, ja olen vasta Bilbon lähdössä menossa. Tielle tuli nimittäin eilinen kirjastokäynti ja Beck –kirjat. Kehuinkin taannoin Beck –elokuvia, mutta Maj Sjöwallin ja Per Wahlöön dekkareita en ollut lukenut sitten teinivuosien (silloin riitti pari sivua pitkäpiimäistä poliittista jaarittelua). Mutta kirjatpa ovat kypsyneet ja muuttuneet vallan kiinnostaviksi tässä noin viidentoista vuoden aikana. Kumma juttu! Ei meinannut malttaa mennä nukkumaan, kun oli kesken sarjan neljäs osa. Kotitöitäkin tuli tehtyä ja vauvaa kannettua toisella kädellä, kun toisessa oli Bussimurha…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti