Perjantaiaamuna kello kuusi ajoimme kimppataksilla Joensuun lentoasemalle, josta koneella Helsinkiin. Pientä adrenaliinia oli veressä kaikkien näiden reissujen ajan, huutava vauva olisi ollut epämukava kaikille matkustajille. Onneksi lentokin meni pienillä kitinöillä, osaksi omassa turvakaukalossa. Vetäydyimme hetkeksi hotellille syömään aamiaista ja laittautumaan ja odottelemaan hermostuneesti päivän päähenkilöä. Puoliso hyysäsi vastaväittäjää kaikkien akateemisten perinteiden mukaan, eli kulkivat yhdessä pukuvuokraamoon ja yliopistolle jne, ja hyvä kun puoliso ehti kiskoa itselleen frakin päälleen. Ei ainakaan jäänyt aikaa hermoilla. Yliopistolla oli luokkakokousfiilis. Niin tavattoman paljon väkeä, joiden kanssa on tullut opiskeltua tai tehtyä töitä viisi tai jopa kymmenen vuotta sitten! Maltettiin kuitenkin siirtyä väitössaliin. Hermostutti, ja hyppäsin kitisevää vauvaa tekosyynä käyttäen käytävään kun olin nähnyt kolmen komean herran frakeissaan (väittelijä, kustos, vastaväittäjä) tulevan saliin ja asettuvan etiketin mukaisille paikoille etiketin mukaisia sanoja lausumaan. Vauva nukahti noin tunnin päästä, ja päästiin seuraamaan keskustelun loppuja. Kuulemma väitös oli ollut asiallinen ja keskusteleva, siitä oli jäänyt hyvä mieli. Nousivat lopuksi seisomaan ja vastaväittäjä sanoi että hän suosittaa että väitöskirja mömmömmömmömm. Näyttivät tyytyväisiltä edessä, eli varmaan hän suositteli hyväksymistä vaikken mitään selvää saanutkaan. Vyöryimme kaikki salin ulkopuolelle onnittelemaan ja kahvittelemaan, tunnelma oli oikein kiva.
Takaisin hotellille hetkeksi aikaa hengittämään ja syömään hampurilaisia (verensokeritaso ailahteli siinä adrenaliinitason vierellä), sitten puoliso singahti taas hakemaan vastaväittäjää, tällä kertaa hänen kunniakseen järjestetyille illallisille, karonkkaan. Oli syksyn vilkkain pikkujouluviikonloppu eli vieraat odottivat, odottivat ja odottivat että arvokkaat herrat tahoillaan (kustos odotti hermoillen toisessa paikassa) saisivat taksin ja pääsisivät perille. Pääsivät kaikki yhtä aikaa 20 minuuttia myöhässä. Sitten syötiin ja seurusteltiin. Paikalla oli tosiaan niin paljon ei ihan joka päivä toisiaan tapaavia kollegoja että tunnelma oli äänekäs ja iloinen. Puheita tuli ja ne olivat osuvia ja henkilökohtaisia. Puolisoa paitsi onniteltiin myös kiiteltiin kaikesta vuosien aikana annetusta avusta opinnoissa, seurasta matkoilla ja tietokoneiden korjauksista.
Minä ja vauva seurasimme kaikkea ylpeinä aina kun emme olleet käytävässä tai huoneessa lepäilemässä. Ihmeen hyvin pikkuinen jaksoi. Saimme tuuletettua väen ulos salista hieman yhdentoista jälkeen, osa seurueesta jatkoi Miljonääriklubille jossa kuulemma frakkipuvun valkoiset hanskat näyttivät hyviltä.
Lauantaiaamuna hinasimme autoon kaikki huoneeseen kertyneet 15 nyssäkkää tavaraa, ja ajoimme puolison vanhempien luo pienimuotoisille onnittelukahveille (noin 20 vierasta). Päähenkilö alkoi olla aika naatti, mutta mukavaa oli jälleen. Illalla ajoimme kotiin ja kiitimme äitiäni talon pystyssä pitämisestä. Sunnuntaina oli vieraita talo täynnä, klo 12 ja 19 välillä meillä kävi kymmenvuotiaan laskujen mukaan 48 vierasta (vauvat ja vaarit mukaan lukien). Tarjoomukset riittivät, äitini auttoi keittiössä, eri vieraslajit (naapurit, sukulaiset, seurakuntalaiset, työkaverit) eivät riidelleet keskenään ja taas oli kivaa.
Sunnuntai-iltana olimme reporankoina. Mutta kyllähän tuota kannattaa juhlia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti