Kulta, islam ja pyhä käärme

Olen osana Ghanaan lähdön valmisteluja lukenut Juha Vakkurin, historioitsijan, mainiota katsausta Länsi-Afrikan muinaisiin kuningaskuntiin (Ghana, Mali, Songhai). Takakannen sanoin, kirja kertoo ”Länsi-Afrikan mustien kuninkaiden ja kultakaupan vuosisatoja kestäneestä kukoistuskaudesta, jonka aikana islamin ja animististen uskontojen kilpailu ja vuorovaikutus heijastuivat politiikkaan, yhteiskuntaan ja kulttuuriin.” Kirjassa on vuosilukujen ja perimysjärjestysten lisäksi mainiota aikalaiskuvauksia ja suullisen perimätiedon mukanaan kantamia tarinoita muun muassa Malin rikkaan kuninkaan näyttävästä matkasta Mekkaan (Saharan ylityksen aikana tarjolla oli jatkuvasti tuoretta kalaa ja muita herkkuja; saattueen hulvattomasti käyttämä kulta romautti Kairon talouden useaksi vuodeksi) ja kuninkaiden legendaarisesta menneisyydestä (tyyliin Kalevala). Afrikkaan suhtautuu helposti ylemmyydentuntoisesti ja säälitellen. On syytä muistaa, että silloin kun osassa Eurooppaa asuttiin vielä rännän keskellä savuisissa hökkeleissä ja kuoltiin ruttoon (eikä Suomen sydänmailla ehkä edes asuttu), oli Länsi-Afrikassa ehtinyt usea kuningaskunta jo nousta, kukoistaa ja kuolla. Hovit olivat pröystäileviä, sivistyselämä vilkasta, runoelmia laadittiin, sotajuonia punottiin. Välimeren rannoille ja arabimaailmaan oli yhteyksiä koko ajan. Sitten tuli yhteys Eurooppaankin. Hetken näytti hyvältä. Sitten tuli valkoinen mies, orjakauppa, riisto, ja niiden jäljistä ei tarvitse puhua sen enempää.