Tulee kunnon postauspläjäys, kun kotona "lomailun" aikana viitsin istahtaa alas päivittämään kuulumisia. Kyllä taas kuuluukin, niin että ei oikein tekstiviestiin tai facebook-päivitykseen mahtuisi. Ei mitään kummaa, tätä perusjuttua vaa, mutta sitä on tietenkin itsessään jo aika paljon.
Sitten viimenäkemän olen tullut pohjoisesta pitkälle kahden viikon vapaalle kotiin. Ja edellisellä työpätkällä elämää väritti se, että yllättäen paikkakunnalla oli Rouva, tuttu jo Itä-Helsingin ajoilta. Meillä oli silloin - ja olen tainnut asiasta joskus kirjoittaakin - sellainen ensin enemmän ja jatkossa vähemmän hengellinen pienryhmä. Neljästä kuuteen Rouvan voimin parannettiin maailmaa varmaan kolmisen vuotta. Tuntui jännältä tavata ihan muissa ympyröissä ja pitää nuotiota ja saunoa, mutta juttu luisti kyllä hyvin. Vaikka ei ehkä olekaan kysymys sydänystävästä, pitkän aikavälin luottamuksellinen suhde ja tottumus puhua hankalistakin asioista eivät onneksi karise ihan heti.
Kävimme myös kävelyllä mökin läheisissä puskissa, ja pääsimme jopa mäen päälle. Sieltä näkyi vaaroja, metsiä, joku järvi, ja paljon suota. Ja kun oltiin vielä puhuttu jokamiehenoikeuksista ja marjastamisesta ja miten metsästetyt linnut käsitellään, tuntuisi ihan luontevalta laittaa tähän Nils-Aslak Valkeapään yksi runo. Laitetaan vaan. Vaikka ei oltaisikaan enää niin nuoria kuin runon minä.
169. minulla ei ole kuin nuoruus
silmieni valo
tienoot
hillat
lohet
porot
joutsenet
sinirinnat
raudut
siiat
aurinko
kuu
kevätkesäsyksytalvi
silmät taivaantähdet hopeakulta
tyhjät kädet
minulla on
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti