Taas istuin tovin vieressä kun kylän yleismies purki vesipumpun ja laittoi taas uuden käynnistysnarun. Vika ei kuulemma ole koneessa eikä korjauksessa, vaan väärässä vetotekniikassa. Olen siis liian vahva! Sitähän se puoliso sanoo, että paikat menee rikki kun väellä ja voimalla koetetaan kaikki laittaa ojennukseen – verhonnipsut, kattilankorvat ja sen sellaiset.
Käytiin läpi vielä tulpat ja ilmansuodatin ja irrotettiin polttoainesäiliö ja väänneltiin polttoainehanaa, eli ensi kerralla osaan varmaan huoltaa rakkineen itsekin. Samalla keskusteltiin tärkeät aiheet kuten lapset ja työkalut (hyvä yhdistelmä), isät ja autoradat (kuten myös tämä) sekä Nokian ongelmat.
On aika banaalia ryhtyä erittelemään miten monella tapaa hyödyllistä ja opettavaista IHMISENÄ KASVUN KANNALTA on ollut viettää tässä elämänvaiheessa ja iässä tämmöinen ihan erilainen kesä. Mutta ihan hiukan erittelen kumminkin. Olen siis ollut paljon poissa kotoa ja yksin, mikä tarkoittaa aikaa ilman perhettä ja aikaa ilman juttukavereita, mistä luonnollisesti seuraa se että välillä on joutunut muistelemaan, suunnittelemaan ja ajattelemaan ihan itsekseen. Olen myös viettänyt vapaa-aikaa yksin ja kotikuvioista irrallaan, mikä on antanut hauskan mahdollisuuden tarkistaa miten sitä oikein aikansa viettääkään kun ei ole kukaan esittämässä vaatimuksia – ovatko tarpeet ja mielihalut lainkaan muuttuneet siitä kun oli paljon paljon nuorempi. Eipä juuri.
Sellainen olo on, että kesästä jäi ehdottomasti kokemus- ja oppimismielessä plussan puolelle. Vaikkei edes miettisi ammatillisia oppeja. Tässä vaiheessa kesää on jo mukavaa mennä takaisin kotiin ja oma perhe, puoliso ja jälkikasvu tuntuvat hyvältä seuralta. Tämä on tärkeä lopputulema. Tutkimustyö on asia jota kannattaa arvostaa, ja iloitsen kun pääsen siihen taas kunnolla käsiksi ensi vuoden alusta. Ja ehkä minulle tärkein oppi on ollut juuri tuo ”mitä teen jos saan tehdä ihan mitä minua huvittaa”. Aika silmät avaava kokemus. Tästä lisää joskus toiste.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti