Onpa ollut mukavaa aloitella vuotta yliopistolla. Ilman kellokorttia ja päälle kaatuvia aikatauluja. Kyllä ne loppuvuodesta lähtee taas kaatumaan, ja talven/kevään opetusrupeamat ovat minuuttipeliä, mutta silti. Miellyttävää!
Viikonloppuna täyttää vanhimmainen 14 vuotta! (14-vuotiaasta asti tunsin itse olevani nuori, en lapsi enää. 16-vuotiaasta asti olen ollut käytännöllisesti katsoen oma itseni... tosin onneksi jotain kehitystäkin on tapahtunut.)
Välillä on ollut pitkiä vuosia, erityisesti silloin kun vanhimmainen oli pieni. Nauroin kuivakkaasti, kun ihmiset sanoivat lapsuusvuosien kuluvan niin nopeasti. Pitkiä olivat. No, nyt kun mietin että on olemassa mahdollisuus että neiti lähtee lukioon toiselle paikkakunnalle, tulee jo mahdollisuudesta mieleen iso haikeus. Miten ikävä meille sitä tuleekaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti