Viikonloppu meni käytännössä kokonaan doulakoulutuksessa. Jos en ollut siellä, aivot prosessoivat asiaa, ja puoliso joutui kuuntelemaan ja kommentoimaan sataa eri juttua aiheeseen liittyen.
Lyhyesti: tosi antoisa koulutus, kouluttajalla riittävästi kokemusta ja näkemystä ja taitoa ohjata keskustelua. Tietoa tuli, omia kokemuksia ymmärtää paremmin tuota tietopohjaa vastaan. Käytännön harjoitteita tehtiin niin ettei ole ihan kädetön olo jos joskus päätyy tukihenkilöksi synnytykseen.
Ihaninta oli tunnelma. En muista olisinko koskaan tuntenut samanlaista tuttuuden, avoimuuden ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta kuin tuossa kouluttaja-koulutettavat -porukassa. Kukaan ei vielä lauantai-aamuna tuntenut toisiaan. Lounaaseen mennessä tunnelma oli lämmennyt jo jonnekin te-kaikki-olette-ihania -tasolle ja seuraavana päivänä ei tuntunut ollenkaan kömpelöltä tai vaivaannuttavalta hieroa toistensa alaselkää tai kommentoida miltä tuntuu roikkua rebozo-liinan varassa polvet koukussa.
Tuli myös iso kiitollisuus siitä, miten omat synnytykset ovat menneet. Se että ensimmäinen kokemus oli hyvä ja hyvin pitkälti luonnonmukainen antoi eväitä taas seuraaviin. Ei olisi ollut mikään ihme, jos kokemus olisi ollut ihan toisenlainen. Miten monelta toimenpiteeltä, toipumiselta, vaivalta, hankaluudelta ja puuttumiselta sitä onkaan onnistunut välttymään! Miten paljon helpommalla on päässytkään!
1 kommentti:
Mun mielestä on hienoa, miten käytät kertynyttä kokemustasi ja viisauttasi toisten hyväksi synnytys- ja vauvanhoitosaralla. Tosi tärkeää!
Lähetä kommentti