Kävin viikonloppuna eräänlaisen kollegan luona yökylässä. Jonkinmoinen ajomatka napapiirin tuntumasta vielä ylöspäin, havupuun puurajan taakse. Perillä pysäköitiin auto, ja vedettiin perämoottori käyntiin. Vaihtoehtoina olivat kolmen kilometrin jalkapatikka mönkijän uraa tai noin vartti veneellä järven yli. Taloon ei ollut tietä perille.
Itse talo oli modernimpi kuin meidän, olihan se 50 vuotta nuorempi. Olisimme voineet istua iltaa uudenaikaisessa kerrostalokaksiossa (josta on mahtava tunturinäkymä). Illuusio hälveni siinä kohtaa kun seurasin ennätysvähällä vedellä hoidettua tiskiä, ja sain ohjeet siitä miten kädet saa puhtaaksi vähimmällä määrällä vettä vessassa käynnin jälkeen. Huussi oli siis ulkona ja vesi tuli sisään kannettuna. Juomavesi kesän aikaan suht kaukaa kannettuna.
Samassa pihapiirissä asui myös kollegan puolison isä ja setä. Jos jätetään pariskunnan tuore talo pois laskuista, pihapiiri oli hyvin perinteinen noita oloja ajatellen. Erillisiä mökkejä, varastoja, tarvekaluja.
Sain kalaa ja mustikoita. Sain myös perunoita, sillä niitä ja sipulia minua oli pyydetty tuomaan tullessani. He kun eivät olleet aikoihin käyneet kaupassa.
Kovin paljon lähemmäs luontoa ei ehkä Suomen oloissa pysty palaamaan. Vaikka kuinka olisi tehdasvalmisteinen pöytä vaaleapintaista puuta ja merkkiastiat pöydässä. Kollega nauroi joutuvansa ihan ihme hommiin tuolla asuessaan - touhuamaan polttopuiden, moottorikelkkojen, kalojen ja lihojen kanssa. Postin haku maantien varresta antaa päivään rytmiä, ja siinä yhteydessä pääsee myös halutessaan kävelemän asfaltilla. Aina välillä on kuulemma erittäin terveellistä ja ihanaa päästä kaupunkeihin ja yliopistoihin, tukka kammattuna ja kaupunkivaatteet päällä!
(Niin, ja tässä maassa asuu edelleen väkeä, jonka ei tarvitse tehdä tätä "paluuta luontoon". Eivät ole ikinä lähteneetkään. Eikä heihin missään nimessä sovi määreenä "viherpiperrys", joka on yksi tämän tekstin tunnisteista. Elävät vaan elämäänsä, sitä samaa elämää kuin menneetkin sukupolvet.)
(En itse tahtoisi tehdä juuri tuota valintaa. Sosiaalinen piiri olisi aivan liian pieni. Ja elämä ehkä siltikin liian raskasta. Takaisin kivikaudelle mutta isommalla porukalla?)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti