Matka kotiin oli pitkä ja pimeä, mutta onneksi radio viihdytti parhaansa mukaan. Antaa tuo pohjoisen pesti taas muun muassa ajokokemusta.
Palautumista kyllä, ja mukavia hetkiä lasten ja puolison kanssa. Lapsilla ensimmäinen päivä on sellainen "ihanaa olla taas yhdessä kotona" -päivä, sitten äiti muuttuu taas arkipäiväiseksi.
Tulee jotenkin sellainen talveen päin katsova olo, ja samalla tekee mieli järjestellä hieman. Puoliso oli jo aloittanut vaihtamalla jonkin maton ja siirtämällä nojatuolia eli tällaista suuren luokan sisustuksellisuutta. Minä aloin käydä läpi isoja vaatekaappeja ja tarkoitus olisi roudata pois (ei tarvitse viedä kauemmas kuin saunakammariin) ainakin lasten vanhat koulukirjat ja aika paljon kaapissa olevasta tavarasta on vuosien aikana ehtinyt muuttua roskaksikin. Vapautuvaan tilaan olisi tarkoitus laittaa pari isoa laatikkoa, joihin voisi hissun kissun keräillä leluja joita kukaan ei ole kaivannut viimeiseen puoleen vuoteen (ja silti ne jaloissa pyörivät).
On niin mukavaa, kun tällaisen syksyn keskellä on se pari tuntia aikaa tehdä jotain hyödyllistä omassa kotonaan. Ja vaikka samalla rupatella perheensä kanssa. (Kyllä, aina ei tarvitse edes tehdä mitään, voi vaikka istua vaan sohvalla ja rupatella siinä. Tätäkin tehtiin. Mutta sehän menee hyvin pian painimiseksi, ja kun lapset alkavat olla tuota kokoluokkaa, painiminen ei enää ole hauskaa ainakaan kauaa aikaa kerrallaan).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti