Olin tiistaihin asti onnistunut pysymään kaksi viikkoa aika tiiviisti linjalla majoituspaikka-työpaikka, eli oli ihan hauskaa ajaa kolmella junalla alas vuorilta, Zürichin aseman kautta vielä puoli tuntia johonkin suuntaan ja päästä kylään vanhastaan tutun kollegan ja hänen vaimonsa ja puolitoistavuotiaan tyttärensä luokse. Nämä vanhat tutut on kyllä jännä juttu. Niiden kanssa on paljon yhteisiä tuttavuuksia, kokemuksia ja ajatuksia, ja ajatuksia on kiva muutaman vuoden välein illallispöydässä vaihtaa.
Muistan kun tämä sveitsiläinen tyyppi tuli ensimmäisen kerran Geofysiikan laitokselle. Laitos oli silloin vanhoissa "kattohuoneistotiloissa" Fabianinkadulla. Henkilöstö, kourallinen väkeä, oli aamukahvilla ja katsoi ulkomaalaista nuorta miestä vaiti ja hieman aristellen. No hänestä tuli meille perhetuttu hyvinkin pian, ja puolisolle yksi parhaista ystävistä ikinä.
Eilen piti herätä kukonlaulun aikaan kun perhe lähti töihin ja niin edelleen, ja ajoin unisena Zürichiin. Muutama tunti meni kävellen kiekkaan vanhaa kaupunkia, aamiaistaen ja himoiten puupalikoita, marmorikuulia ja eläinhahmoja maailman parhaassa lelukaupassa (pääsin sieltä ulos ostamatta muuta kuin puoli kiloa marmorikuulia ja dromedaarin meidän seimiasetelmaan). On se edelleen ja aina niin hauskaa olla yksin liikkeellä.
Luin muuten lehden, ensimmäistä kertaa pariin viikkoon. Olihan tuo maailma vielä paikallaan.
Lentoasemalla jännitystä mummia ja nuorimmaista odottaen. Tulivat! Nuorimmainen oli hymyilevä, reipas ja jännittynyt matkalainen. Jaksoi ihan älyttömän hyvin, on se tullut jo isoksi. Ja ehkä meidän perheessä kasvaminen karaisee reissuamiseen ja uuden kokemiseen sen verran hyvin, että pelätä ei matkoilla tarvitse. Sitten voi keksittyä katselemaan ympärilleen ja olemaan ihan rauhassa.
Ajeltiin taas kolmella junalla ja perillä käveltiin "kotiin". Mikä täällä haisee (lehmät) ja mikä tuo ääni on (lehmänkellot ja kirkonkellot) kyseli 5-vuotias ja asettui sisällä heittämään paperilennokkeja ja oli kuin kotonaan. Mummikin on onneksi kokenut matkailija eikä säikähtänyt lehmiä eikä jyrkkiä rappusia.
Nyt pitää vaan tehdä tehokkaasti töitä ja lähteä neljän jälkeen kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti