Ihan niin kuin meidän camporee -matka heinä-elokuun vaihteessa olisi jäänyt kesken. Kyllä me tultiin kotiin ja ollaan häsätty vaikka mitä sen jälkeen, mutta raportointi jumi jonnekin leirin viimeiseen sunnuntaihin.
Mitäs sen jälkeen tapahtuikaan. No alkoi olla lopun alun tunnelmat, ja sellaiset että nytkö täältä pitää jo lähteä, täytyykö taas ajaa yli tuhat kilometriä. Ja etenkin vanhimmaisella oli sellainen olo, että leirille voisi jäädä vaikka asumaan ja kamalan sääli jättää kaikki naapurileiriläiset ja kaverit ja kaikki.
Meillä oli ollut alustavasti varattuna laivaliput jo tiistaille (kun päättäjäiset olivat maanantai-iltana). Tämä olisi tarkoittanut, että olisimme ajaneet maanantaina yötä vasten, ja esim. kavereiden hyvästelyt olisivat jääneet vähälle. Puoliso vetäytyi hetkeksi autolle ja nettiin, ja tuli takaisin kertoen että oli kuin olikin saanut siirrettyä lähdön vuorokaudella eteenpäin. Hyvä hyvä!
Saatiin sitten viettää leiri loppuun asti. Maanantaina oli retkeilyä maauimalaan mutta sitten harmi kyllä oli jo purettava ihanat köysi-istuinrakennelmat ja nuorimmainen itki sitä hartaasti.
Puolalaiset kiersivät leirejä myyden paitoja, ja mekin ostettiin pari joissa lukee "Stay calm and be a pathfinder".
Illalla oli valtavan pitkät leirin lopettajaiset, ja lapsilla lupa valvoa hieman pidempään pilkkopimeässä metsässä. Viimeiset iltapalat leipiä, maapähkinävoita, voita ja suklaalevitteitä.
Aamulla kaikki kansa kiskottiin ylös aivan liian aikaisin. Leirialueen oli oltava jo aamuyhdeksältä sen näköinen kuin metsässä ei kukaan olisi koskaan asunutkaan. Teltat suunnilleen purettiin lasten päältä. Nuorimmainen painui nukkumaan uudelleen makuupussipinon sekaan, piti varoittaa telttanaapureita etteivät kasaisi tavaraa hänen päälleen.
Viileä, hiukan kostea aamu, ei-yhtään-innostunut lähdön tunnelma, väsyneinä kamat autoon ja jotenkin haikean epäsopuisina matkaan (etenkin teini-ikäiset, joita ei kotiin lähtö suuremmin innostanut). No, oltiin sovittu että syödään aikainen lounas heti Saksan ensimmäisessä Mäkissä (kun oltiin aloitettu matka tankkaamalla auto ja ostamalla evääksi karkkia ja hirveän makeita vohveleita)(puolison mukaan viikon detox -kuurin jälkeen tulee tietenkin retox). Se oli Cloppenburgin Mäkki se, ja aika antaumuksella syötiin. Etenkin, kun alkuun eksyttiin Hollannin pikkuteille vaikka tarkoitus oli ajaa suoraan moottoritietä pitkin.
Matka meni. Ihan käsittämätöntä miten pitkiä matkoja voi ajaa ilman että ajantaju oikein sanoo mitään. Sata kilometriä menee sellaisessa pitkän matkan mielentilassa hujauksessa. Saksa - meni jo. Tanska - huiskis vaan. Syötiin me iltapalaa Tanskassa meren äärellä. Ruotsissa alkoi sitten hiipua menohalut. Meillä oli ollut ajatuksena ajaa niin pitkään kuin jaksetaan, ja nukkua taas autossa aamuyö (ja jatkaa seuraavan iltapäivän lautalle). Koska aikaa oli paljon, puoliso ehdotti kaunista ja tunnelmaista rantatietä "vaikka sitä ajaen yleensä myöhästyykin lautasta". Eikä ollut kaukana nytkään! Herättiin aamulla joskus milloin lie seitsemän jälkeen, pökkyräisinä ja jäykkinä, ja siirryttiin läheiseen pienvenesatamaan aamiaiselle. Levitettiin kaikki eväät aurinkoiselle penkille, katsottiin merta ja joutsenia ja meduusoja (Nuorimmainen käski kirjoittamana listan kaikesta mikä pitää kertoa hoitotädille. Meduusa, punkki ja sen semmoiset pääsivät listalle) ja sitten alkoikin tulla kiire.
Ja sitten kun ajettiin taas jotain pikkuteitä, ja syötiin vielä kiireetön lounas ihanassa seisovassa pöydässä jossa sai tehdä jälkiruoaksi omat jäätelöannokset. Viimeiset 250 km puoliso painoi nasta laudassa ja villisti ohitellen kohti Tukholmaa. Ei me ehkä viimeinen auto ollut, joka pääsi laivaan. Ehkä toiseksi viimeinen. Kuulemma oli hiukan kammottanut tulla sellaista kyytiä auto täynnä perhettä.
Laivalla oli hytti! Eikä se tuntunut yhtään pieneltä tai epämukavalta, kun oli viikon asunut pihalla ja nukkunut edellisen yön autossa. Söimme buffetissa antaumuksella. Nukuimme kuin tukit. Ja aamulla oli lapsille luvattu vielä yksi mäkkiaamianen ennen kuin käytiin pikaisesti mummin ja papan luona kokemukset kertomassa ja ajattiin tosi lyhyt matka (noin 260km - "Ollaanko me jo perillä?") kotiin.
Huh huh. Oli hieno reissu. Ja monta kilometriä autossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti