Tämä on varmaan juuri sellaista aikaa, jota tulee ikävä sitten joskus vanhana. Täydet kalenterit ja antoisassa iässä oleva lapsilauma moninaisine menoineen, tarpeineen ja suunnitelmineen.
Tein aamulla munakokkelia pojille ja mietin, että kyllä puolisokin varmaan ihmettelee sitten keinutuoli-ikäisenä että miten kummassa minä sain aikaiseksi pitää huolta perheestä, kun vanhana toteutan itseäni rehellisesti eli lähinnä vaan istun ja luen.
Onko tämä pahimman laatuista sitku -ajattelua, sukua sille että kyllä haudassa ehtii sitten levätä? Nää, minä olen siinä kohtaa onnekas, että esimerkiksi työni olen voinut järjestää pitkälti haluamallani tavalla ja monella muulla mielekkäällä tekemisellä maustaen. Lapset tämän aikataulun vieläkin pitkälti sanelevat, ja uskon kaikkia niitä jotka sanovat että tämä investointi kyllä kannattaa.
Ja paljon olen ehtinyt vaikkapa tänä kesänä lukemaankin. Kirjoittamista lähinnä ajattelemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti