Kiitoa...

...kohti toukokuuta. Pappa oli kylässä viikonlopun, ja sinä aikana ehdittiin kokea mm. yksi 10km juoksukisa, yksi jalkapallokauden avauspeli, supersankarielokuva ja pizzaa, muutama kaupassakäynti, papalle puhelimenosto, kokkausta enemmän kuin oltaisiin jaksettu (currya, naanleipää, keittobanaania tomaattikastikkeessa jne) ja kaiken huipuksi monta pellillistä sämpylöitä kirkon vappumyyjäisiin. Sanoinko vappumyyjäiset? Puoliso kävi viime iltayönä olemassa hyödyllinen ja auttamassa laittamaan parituhatta munkkitaikinarinkulaa sulamaan pakastimesta. Toiset onneksi paistoivat ne aamuyöllä.

Nyt on ehkä aika ottaa vappu ihan rennosti. Höpöä musiikkia radiosta. Lakki päähän. Munkkeja on, niitä puolison sulattamia ja toisten tuttujen paistamia ja sokeroimia. Kelistä riippuen huomenna joko ei mitään, tai vähän haravointia ja autojen tölläämistä. Vuodenajan vaihtumisen, akateemisuuden, Haymarketin, ja minkä kunniaksi itse kukin haluaakaan.

Kun ikää tulee lisää...

...osaa arvostaa OMAA kampaajaa, joka on sama hiustenleikkuusta toiseen.

Ja osaa hihitellä ihan kummille jutuille. Kuten nyt vaikkapa vuonna 1970 koneella kirjoitetulle raportille nimeltä Metsänviljelytutkimuksen työryhmän retkeily Pohjois-Suomessa 24.-29.8.1970. Raporttiin on kirjattu puheenvuoromuodossa retkeilyllä käydyt keskustelut, kun ryhmä on ajanut linja-autolla kohteelta toiselle. Miettikää miten pitkäpiimäinen näytelmä tästä tulisi!

Kuinka lyödään (melkein) silmä mustaksi aiemmin tuntemattoman Renault Lagunan etuovella

Minä ja pikkuinen sininen fordini ollaan koettu saavamme huonoa palvelua merkkikorjaamosta jo monta vuotta. Ihmettelen miten olemme sinne kuitenkin palanneet kerta kerran jälkeen. Talvella koettu startti/hehkutustulppa/hitaus/epäkohteliaisuus -episodi oli kumminkin viimeinen niitti. Ystävän suosituksesta olemme siirtyneet pikkuruiseen ja rämäiseen Vianoriin, jossa hommat kuitenkin toimivat ja palvelu on ylitsevuotavan tuttavallista ja MUKAVAA.

Piti diagnoisoida tiistaina yksi varoitusvalo, ja samalla oli tarkoitus saada kesärenkaat alle. Menin siksi aikaa työskentelemään kirjastolle. No hyvä. Kohta soittaa poika perään että ei näillä sinun kesärenkailla enää pääse läpi katsastuksesta. Että ostatko uudet kun on hyvä tarjouskin. No mikäs siinä. Menin sovittuun aikaan hakemaan autoa, mutta sepäs istui pihalla vielä renkaanvaihtojonossa! Minä selitttämään että nyt en kyllä ehdi enää jäämään kun sitä ja tätä. Poika kysyy että entäs jos otat meiltä vara-auton, saat aamulla oman auton niin että siinä on uudet renkaat alla. No hyvä! Mentiin vara-auton luokse takapihalle. Se oli ikivanha, likainen ja puolikuntoinen Renault Laguna! Öö - enköhän minä sen kanssa pärjää. Pitäisikö jotakin paperitöitä tehdä? Eei kuulemma toki tarvinnut, tuot sitten aamulla takaisin. Pöllämystyneenä yllättävästä käänteestä lähdin hissukseen Lagunalla kotia kohti, kun alkoi olla jo melko kiire pikkutyttöjen (oma ja kaksi muuta) harkkoihin. Selitin tytöille että meillä on nyt eri auto, joo on jotain mandariininkuoria lattialla, enkä tiedä miten siinä laitetaan pakki päälle. Että tänään ajetaan vain etuperin. Laittakaa turvavyöt kiinni.

Ja kun myöhemmin illalla avasin auton etuoven (omat liikeradat pikkuisen fordin mittakaavaan sopeutettuna), mäjähti ovi suoraan silmäkulmaan.

Lopputulema: opin laittamaan Lagunan pakin päälle, silmä ei turvonnut kuin ihan vähän, ja aamulla oli oma auto odottamassa uudet renkaat alla. EGR-venttiilin vaihtoa odotellessa.

Kevät karkaa käsistä

Joku päivä sitten oli +14, tänä aamuna enää +3. Mutta lumet ovat sulaneet silmissä ja peipponen ollut paikalla jo jonkin aikaa. Siitepölyoireilevat ovat jo pari viikkoa tienneet kevään todella tulleen. Nuorimmainen on alkanut pyöräillä kouluun ja puoliso vaihtanut hiihdosta juoksuun. Alkavalla viikolla on jo kevään viimeinen hydrologian opetuskerta.

Maalis- ja huhtikuu ovat karanneet ihanasti käsissä ja edessä tuntuu olevan vuoden paras aika. Kiireinen mutta autuas toukokuu. Valoa. Lämpöä. Mieluisia menoja sinne ja tänne.

Viikko viidellä paikkakunnalla

Ai kamala. Tiistai Helsingissä, hyvä tiistai, ei siinä mitään. Paljon tuttavia ja hyviä kollegoja Ilmatieteen laitoksella. Keskiviikko Tamperella, opettamassa ja oppimassa. Meidän hydron kurssi menee kyllä kivasti tänä vuonna. Sitten pari päivää toipumassa kotitoimistolla, mitä nyt pikkuaton EGR-venttiilin murehtimista autohuollossa, lukiolaisen kirjaostoksia, WC:n puhdistuspommien kokkailua ja nuorimmaisen siitepölyallergian hoivaamista. Huomenna Kuopioon lukiolaisen vaihtoonlähdön takia. Sunnuntaina Savoon mummulle.

Ensi viikolla olen vaan kotona (paitsi tietenkin se keskiviikon opetus).
Seuraavallakin viikolla olen vaan kotona (paitsi edelleen se keskiviikon opetus).
Siitä kaksi viikkoa olen ihan oikeasti vaan kotona.

Ei puhuta siitä millainen reissuputki alkaa toukokuun puolivälistä kesäkuun puoliväliin. Pitäisi EGR-venttiili varmaan olla kunnossa siihen mennessä.

Kuinka tehdään maukas hodarintäyte paahdetusta porkkanasta

Mietitään raastaisiko 5-7 porkkanaa käsin (rankkaa) vai veivistä pyöritettävällä koneella (paljon tiskiä). Raastetaan ja ollaan tyytymättömiä tehtyyn valintaan. Mietitään pilkkoisiko sipulin käsin (vaivalloista) vai tupperwaren kätsyllä leikkurikipolla (tiskiä). Pilkotaan, ja ollaan taas tyytymättömiä. Sekoitetaan porkkana ja sipuli kipossa oliiviöljyyn ja levitetään epätasaisesti leivinpaperille pellille. Laitetaan 240-asteiseen uuniin paahtumaan noin 20-25 minuutin ajaksi.

Tehdään soossi. Mitataan suurpiirteisesti kattilaan 250ml paseerattua tomaattia. Kauhistellaan reseptiä ja neljän valkosipulinkynnen sijaan silputaan sekaan yksi. Fariinisokeri on ihan kivikovaa! Hakataan siitä noin 3/4 -desin verran palasia ja sekoitetaan kuumenevaan kastikkeeseen. Pari ruokalusikkaa valkoviinietikkaa ja soijakastiketta. Vähän suolaa ja pippuria. Savupaprikaa. Mitä ihmeen chilihiutaleita?? Laitetaan chilijauhetta. Ja mitä ihmettä on tämä liquid smoke?? Pannaan vähän jääkaapista löytynyttä savuista barbecuekastiketta. Meniköhän liikaa? Kun soossi alkaa hiljalleen kiehua, muistetaan käännellä uunissa olevaa porkkanaraastetta. Hyvältä näyttää.

Jätetään soossi kuplimaan ja porkkana paahtumaan. Vetäydytään vaikkapa facebookin ihmeelliseen maailmaan. Kello soittaa porkkanoiden olevan kohta valmiita. Mutta ei ne ole. Eivät ole yhtään rapeaksi paahtuneita. Jäädään istumaan uunin eteen että porkkanat eivät palaisi. Selataan puhelinta tai kirjoitetaan muistilistaa tai jotain. Vilkuillaan uuniin. Hyvin paahtuvat, mutta eivät ole vielä valmiita. Jatketaan tätä muutaman minuutin ajan. Sitten keskitetään huomio ehkä minuutiksi johonkin tärkeään, vaikka nettihesarin juttuun. Ja sittenhän porkkanaraaste onkin jo muuttunut pikimustaksi karstaksi! No nyt se on valmis! Otetaan raaste uunista, manataan ja aletaan kaapia vähiten pilalle menneitä osia erilleen. Sekoitetaan ne kastikkeeseen. Annetaan tekeytyä ja jäähtyä hetken. Heitetään pahiten mustunut raaste biojätteeseen.

Käytetään vaikkapa hodarien täytteenä. On muuten hyvää! Olen tehnyt samalla kaavalla jo monta kertaa, ja kun se kerran on aina ollut hyvää, on ehkä löytynyt ruoka joka on mahdotonta pilata.

Kuinka saadaan teini lukemaan Apollinairen Alcools

Tiedetään että teini on lukion äidinkielen kirjallisuuskurssilla, jolla on luettava opettajan suosittelema novellikokoelma "tai joku muu novelli- tai runokokoelma". Ei olla tietääkseenkään siitä, että teini selkeästikään ei ole hakenut kirjaa kirjastosta tai edes ruvennut selvittelemään kirjastokorttinsa olinpaikkaa.

Kurssin toiseksi viimeisenä päivänä teini alkaa kävellä levottomasti ympäri huoneita päätyen kirjahyllyjen eteen. Kysyy kasuaalisti että miten kirjastojen e-kirjojen lainaus toimii. Odotellaan.

Illalla teini tulee jo aika hermostuneena selittämään että hänen pitäisi lukea joku novelli- tai runokokoelma huomiseksi. Motkotetaan ja aletaan vetämään hyllystä toinen toistaan paksumpia teoksia tarjolle. Teini alkaa näyttää epätoivoiselta. NYT ollaan huomaavinaan että HEI, tässä Alcools -kokoelmassa on aika helppolukuisia runoja, kato nyt miten vähän sanoja joillakin sivuilla on. "Mä  luen sen", sanoo teini ja katoaa huoneeseensa.

"Ihan sekoja runoja siinä kirjassa", sanoo teini seuraavana päivänä. "Mitä järkee niissä on?"

Elämä muuttuu
Pysähtyneiden aaltojen vuorovesi

Kun teini tulee seuraavana päivänä koulusta, nauretaan sisäisesti sille kun opettaja on sanonut että joo kyllä se kelpaa, sehän on klassikko.

Tämä metodi on muuten toiminut tähän mennessä jo kahteen kertaan. Katsotaan miten parin vuoden päästä käy kun kolmas lapsi on opinnoissaan tuossa vaiheessa.

Kevään ääniä

Mustarastas. Tänään iltapäivällä ekaa kertaa, samalla kun koko katu oli lapion varressa (kaupungin syväaurausauton käytyä höyläämässä pehmenneen lumen pihateiden liittymiin).

Mopopojat, heränneet pääsiäisen aikana talvihorroksestaan.

Pääsiäisenä kuuluukin olla pohjoisessa

Aika kuluu tavallaan niin nopeasti. Ja sitten toisaalta, tuntuu että niistä vuosista kun olimme "aina" pääsiäisen tienoilla Kilpisjärvellä on oikeasti se yli kymmenen vuotta, kauan, kauan. (Silloin olimme siellä aina puolitöissä, mutta lapsilauma mukana. Talviekologian kurssin kanssa, kaksi viikoa kerrallaan, välillä vappuun asti niin että keittiön tädit saivat tarjota meille mämmin lisäksi myös munkkeja ja saimme seurata kun talonmies puhaltaa ilmapalloja.)

Loma-asutus oli hiukan lisääntynyt mutta muistaakseni rällääviä kelkkailijoita oli silloinkin jo paljon. Tunturit olivat samoilla paikoillaan. Rakennukset ja niiden sisustus ja tuoksu samoin. Jäämeri ja Tromssa olivat samanlaisia kuin silloin.

Lapset ovat tällä välin kasvaneet teineiksi ja mukana oli uusi pikkukoululainen. Ihanasti teinit taantuivat lapsiksi ja osoittivat selkeästi tykkäävänsä olla tuolla ihan tajuttoman paljon. Mäenlaskua, lumessa möyrimistä, piilosta (!), ahkeraa syömistä. Reissulla vahvistuksena on aina oltava entisiä tai nykyisiä kollegoja puolisoineen, niin oli nytkin ja hyvin tulimme toimeen yhdessä hiihtäen tai ikkunasta maisemaa katsoen, ruokaa laittaen ja roskia ahkerasti kierrättäen. Metallinpaljastimen käyttöä harjoitellen.

Ajan kulun huomaa siitäkin, että oma tutkimusaihe on hilautunut lumesta kohti poronhoitoa ja sen yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Siksi maisemaa ja kylää ymmärsi nyt uudella tavalla. Ja sai kahvipöytään seuraksi myös uuden ihmisen: paikallisen tutkija-taiteilijan, melkein-kollegan ja hyvän keskustelutoverin.

Olipa täysipainoista. Nyt kun pääsisi taas kiinni arkeen. Joskin huhtikuu 2018 tulee hurahtaman ohi ennen kuin ehdin henkeä vetää (tiedossa neljä päivää Tampereella, yksi Helsingissä, kaksi Savossa).