Meillä on tällä hetkellä kaksi lasta, jotka ovat molemmat innostuneita liikuntaharrastuksista. Pian on varmaan kolme, ja epäilemättä neljäskin on harrastusiässä ennen kuin huomaammekaan. Isoimpien innostuslistalla olisi ratsastusta, taitoluistelua, laskettelua, uintia, jalkapalloa, jääkiekkoa ja muuta sellaista. Perheen koko huomioiden on ollut pakko sanoa, että YKSI viikottainen harrastus per lapsi riittäköön, ainakin niin pitkään kunnes osaa itse reissata harkkoihin pyörällä tai bussilla. Rahakaan ei riitä kaikkeen, eivätkä lapsen tai vanhempien voimat. (Olen lisäksi tylsän ja laiskan vapaa-ajan puolestapuhuja. Viikottain ja mieluiten päivittäin on oltava aikaa sellaisen ei-minkään-tekemiseen, jolloin aivot joutuvat lepäämään ja prosessoimaan aiemmin tapahtunutta, ja lapsi taikka vanhempi opettelemaan tylsyyden sietämistä.)
Oltiin sunnuntaina keskimmäisen kanssa kolmansissa jalkapalloharkoissa tässä kaupungissa. Joukkue on upouusi, seura tosin vanha ja vakaa, poikia oli kymmenittäin ja ohjaus näytti pätevältä mutta hauskalta. Hyvä juttu siis. Kesällä pääsevät mukaan jo piirisarjan pikkupeleihin. Jaksoin vaan hämmästellä jalkapalloharrastuksen omituisia rakenteita. Olin pitkään luullut, että seurassa on kiinteät ikäkausijoukkueet seitsenvuotiaasta edustustasolle saakka. Joukkueella on kiinteät vastuunkantajat ja valmentajat; rahaliikenne, varaukset ja piirisarja- yms. yhteydet hoidetaan aina samojen kanavien kautta; harrastajat siirtyvät ikäkausijoukkueesta toiseen kasvaessaan ja kehittyessään. Näin sanoisi järki. MUTTA. Seuroihin siis perustetaankin aina uusi joukkue, kun yllätysyllätys uusi ikäluokka suomalaisia saavuttaa seitsemän vuoden rajapyykin. Kivien alta kaivellaan uusia valmentajia, kun entiset jatkavat oman porukkansa mukana eteenpäin. Vanhempien joukosta on löydyttävä keltanokkanoviiseja rahaliikennettä hoitamaan. Minulla on olo, että tämän voisi hoitaa jotenkin järkevämminkin.
tiistai 13. tammikuuta 2009
perjantai 9. tammikuuta 2009
Käyttöohjekukkasia
Mitsubishi Electric on ajatellut aivan kaikkea kirjoittaessaan ilmalämpöpumpun käyttöohjetta. Ilmeisimpiä varoituksia en nyt tähän viitsi kirjata ("älä seiso epävakaiden alustojen päällä tehdessäsi asennustöitä"), mutta tässä pari helmeä:
Avoid installing the air conditioner in the places where the operation sound or air from the outdoor unit does not bother the house next door.
(Tässä kohtaa me kyllä mokattiin!)
Do not use the unit for special purposes, such as storing food, raising animals, growing plants, or preserving precision devices or art objects.
(Ilmeisesti jokaista näistä on joku kokeillut, tai sitten Mitsubishin pojat ovat viettäneet useita iltoja miettien kaikkia mahdollisia tyhmyyksiä ja kirjoittaneet jokaisen niistä muistiin!)
Avoid installing the air conditioner in the places where the operation sound or air from the outdoor unit does not bother the house next door.
(Tässä kohtaa me kyllä mokattiin!)
Do not use the unit for special purposes, such as storing food, raising animals, growing plants, or preserving precision devices or art objects.
(Ilmeisesti jokaista näistä on joku kokeillut, tai sitten Mitsubishin pojat ovat viettäneet useita iltoja miettien kaikkia mahdollisia tyhmyyksiä ja kirjoittaneet jokaisen niistä muistiin!)
torstai 8. tammikuuta 2009
Sähkömiehen päivätyö
Sähkömies oli meillä viitisen tuntia ja ennätti laittaa kuntoon ilmalämpöpumpun sähköt, tarkistaa lastenhuoneen patterin termostaatin, vaihtaa yläkerran vessaan kunnollisen poistopuhaltimen ja laittaa ala- ja yläkerran sähköuuneihin termostaatit. Meillä on siis kaksi seitsemänkymmentäluvulla yösähköllä lämpeneviksi muutettua varaavaa pönttöuunia yhden puusellaisen lisäksi. Ovat ihan tehokkaita lämmittäjiä, hieman liiankin tehokkaita, sillä ilman termostaatteja lämpenemistä pystyi säätelemään vain lämpenevien vastusten määrää muuttamalla. Nyt uunit lämpenevät siis tarpeen mukaan – toiveena on, että ILP:in myötä tarve pienenee. Kaupan päälle sähkömies kiipesi eteläseinustalla tikkaille, ja irrotti seinältä siinä olleen täysin tarpeettoman, ruman ja valtavan suuren satellittiantennin. Me olemme tyytyväisiä sähkömiehen päiväurakkaan.
Ilmalämpöpumppu on nyt ollut päällä vajaan puoli vuorokautta. Sisäyksikkö tuli isoon eteisaulaan, ja toiveena on että lämmin ilma kiertää alakerrassa ja että hyvällä onnella pieni osa siitä livahtaa myös lämmittämään aulasta lähtevää portaikkoa ja yläaulaa. Jää nähtäväksi! Ulkoyksikkö tuli tällä sijoituksella pihan puolelle, keittiön seinälle.
Puolen vuorokauden kokemuksella osaan sanoa seuraavaa:
- Ulkoyksikön äänen kuulee hyvin vaimeasti sisälle.
- Sisäyksiköstä tulee jonkin verran huminaa ja selvä tuulenhenki, eli hyvä ettemme sijoittaneet sitä työhuoneeseen.
- Patterit on alakerrasta väännetty jo muutama aste normaalia pienemmälle, eikä eroa lämpötilassa entiseen verrattuna huomaa. Paitsi tietenkin eteisessä, jossa on lämpimämpää kuin ennen.
Raportoin kokemuksista tällä saralla sitä mukaa kuin niitä karttuu.
Ilmalämpöpumppu on nyt ollut päällä vajaan puoli vuorokautta. Sisäyksikkö tuli isoon eteisaulaan, ja toiveena on että lämmin ilma kiertää alakerrassa ja että hyvällä onnella pieni osa siitä livahtaa myös lämmittämään aulasta lähtevää portaikkoa ja yläaulaa. Jää nähtäväksi! Ulkoyksikkö tuli tällä sijoituksella pihan puolelle, keittiön seinälle.
Puolen vuorokauden kokemuksella osaan sanoa seuraavaa:
- Ulkoyksikön äänen kuulee hyvin vaimeasti sisälle.
- Sisäyksiköstä tulee jonkin verran huminaa ja selvä tuulenhenki, eli hyvä ettemme sijoittaneet sitä työhuoneeseen.
- Patterit on alakerrasta väännetty jo muutama aste normaalia pienemmälle, eikä eroa lämpötilassa entiseen verrattuna huomaa. Paitsi tietenkin eteisessä, jossa on lämpimämpää kuin ennen.
Raportoin kokemuksista tällä saralla sitä mukaa kuin niitä karttuu.
48 tunnin vuorokausirytmi
Ehdin jo iloita, että olen vihdoin saanut vuorokausirytmin päästä kiinni. Mutta ilmeisesti olen tullut tästä kohtaa vanhaksi - matkoista toipumiseen menee viikkotolkulla. Elimistö on päässyt nyt hassuun 48 tunnin rytmiin. Yhden yön nukkuu 12 tuntia kuin nuijalla lyötynä, ja seuraavan päivän on virkeä. Seuraavana yönä nukkuu 3-5 tuntia aamuyöllä, eikä todellakaan ole virkeä sen jälkeen. Nyt on onneksi pitkän yön jälkeinen aamu. Sähkömies touhuaa toisaalla ilmalämpöpumpun ynnä muiden sähkötöiden parissa, minä vetäydyn apurahahakemuksen ja ihan uuden keskeneräisen artikkelin kirjoittamiseen.
tiistai 6. tammikuuta 2009
Lukemalla aikuiseksi
Joskus 11 tai 12 ikäisenä alkoi tuntua siltä, että kirjaston lastenosasto samoin kuin oman kodin lapsille tarkoitetut kirjat oli luettu loppuun. Tämä oli tähän mennessä ainoa vaihe elämässäni, kun olen oikeasti jaksanut lukea ns. klassikoita – ahmimisvaihe oli vielä menossa, ja vapaapäivinä vaihtoehdoiksi jäivät äidin halvalla ostamat ulkomaiset (Turgenev, Tolstoi, Bronte) tai kotimaiset (Pälsi, Lassila, Finne).
Kirjastossa uskallettiin muutaman luokkakaverin kanssa aikuisten puolelle, ja alettiin ahmia ”romanttista” sarjakirjallisuutta: Polvaa, Jalna-sarjaa ja Catherine-sarjaa. Untinen-Auelin esihistoriallisia luettiin niiden yksityiskohtaisten sänkykamarikohtausten takia. Dekkarihyllystä Christiet sopivat jo tuonikäisen lukemistoon mainiosti.
Sivistyneet serkut opastivat onneksi fantasiaa kohti, vaikka olihan siihen kevyesti jo tutustunut lasten puolellakin. 80-luvulla ainakin meillä päin esim. Le Guin ja Tolkien olivat kyllä siellä aikuisten puolella, ihan ”oikean” kirjallisuuden seassa. Maameren tarinat olivat jotakin aivan muuta mihin oli koskaan aiemmin törmännyt, samoin Holdstockin Alkumetsä. Kuten monilla muillakin, sellainen käänteentekevä kirjoihin ja etenkin fantasiagenreen hurahtaminen tapahtui Tolkienin kautta. Serkut lukivat Sormusten herran ennen minua, ja ihmettelin miten he jaksoivat keskustella tuntikausia sen juonikuvioista. Pian en ihmetellyt, vaan päädyin pitkään kirjeenvaihtoon Tolkienin nippelitietoudesta vuotta nuoremman serkkuni kanssa. Vaikka noiden aikojen jälkeen on tullut törmättyä moniin heikkoihin Tolkien-muunnoksiin ja väännöksiin, jopa elokuviin ja oheistuotteisiin, on alkuperäisen moraali, mielikuvitus ja oikeamielisyys niin tuoreena muistissa etten voi olla tuohtumatta jos esim. joku kirkollinen taho väittää Sormusten tarun olevan nuorisolle tuhoisaa ajanvietettä.
Onnettomuudekseni luin yläasteikäisenä muutaman Kingin kauhukirjan ennen kuin huomasin sen genren sopivan minulle huonosti. Podin unettomuutta. En ole sen koommin kauhuun kajonnut. Surettaa, että omien lasten on varmaan myös löydettävä omat rajansa kokeilemalla, ainakin tässä asiassa. Järkipuhettahan voi aina tietenkin kokeilla käyttää. Toisaalta, joillekin ihmisille kauhukirjallisuus on mieluista ja helposti nieltävää – eikä se tee ihmisestä pahaa tai sielultaan vääristynyttä, siihen en usko.
Sotakirjoista mieleenpainuvin oli noihin aikoihin luettu Uriksen Sotahuuto. Myöhemmällä iällä näin lähinnä järkyttävän huonon suomennoksen.
Lukioon mennessä lukumaku oli muokkautunut jo lähes nykyiselleen, aikuisen asteelle. Olin löytänyt tai juuri löytämässä Calvinon, Vonnegutin ja Lemin. En enää pelännyt, että ehtisin lukea koko maailman tai koko kirjaston hyvät kirjat läpi, tai etten enää löytäisi uusia lempikirjoja. Olin oppinut ja kokenut valtavasti lukiessani. En osannut, enkä osaa, edes kuvitella miten erilainen maailmankuvani olisi ilman noita oppeja ja kokemuksia.
Kirjastossa uskallettiin muutaman luokkakaverin kanssa aikuisten puolelle, ja alettiin ahmia ”romanttista” sarjakirjallisuutta: Polvaa, Jalna-sarjaa ja Catherine-sarjaa. Untinen-Auelin esihistoriallisia luettiin niiden yksityiskohtaisten sänkykamarikohtausten takia. Dekkarihyllystä Christiet sopivat jo tuonikäisen lukemistoon mainiosti.
Sivistyneet serkut opastivat onneksi fantasiaa kohti, vaikka olihan siihen kevyesti jo tutustunut lasten puolellakin. 80-luvulla ainakin meillä päin esim. Le Guin ja Tolkien olivat kyllä siellä aikuisten puolella, ihan ”oikean” kirjallisuuden seassa. Maameren tarinat olivat jotakin aivan muuta mihin oli koskaan aiemmin törmännyt, samoin Holdstockin Alkumetsä. Kuten monilla muillakin, sellainen käänteentekevä kirjoihin ja etenkin fantasiagenreen hurahtaminen tapahtui Tolkienin kautta. Serkut lukivat Sormusten herran ennen minua, ja ihmettelin miten he jaksoivat keskustella tuntikausia sen juonikuvioista. Pian en ihmetellyt, vaan päädyin pitkään kirjeenvaihtoon Tolkienin nippelitietoudesta vuotta nuoremman serkkuni kanssa. Vaikka noiden aikojen jälkeen on tullut törmättyä moniin heikkoihin Tolkien-muunnoksiin ja väännöksiin, jopa elokuviin ja oheistuotteisiin, on alkuperäisen moraali, mielikuvitus ja oikeamielisyys niin tuoreena muistissa etten voi olla tuohtumatta jos esim. joku kirkollinen taho väittää Sormusten tarun olevan nuorisolle tuhoisaa ajanvietettä.
Onnettomuudekseni luin yläasteikäisenä muutaman Kingin kauhukirjan ennen kuin huomasin sen genren sopivan minulle huonosti. Podin unettomuutta. En ole sen koommin kauhuun kajonnut. Surettaa, että omien lasten on varmaan myös löydettävä omat rajansa kokeilemalla, ainakin tässä asiassa. Järkipuhettahan voi aina tietenkin kokeilla käyttää. Toisaalta, joillekin ihmisille kauhukirjallisuus on mieluista ja helposti nieltävää – eikä se tee ihmisestä pahaa tai sielultaan vääristynyttä, siihen en usko.
Sotakirjoista mieleenpainuvin oli noihin aikoihin luettu Uriksen Sotahuuto. Myöhemmällä iällä näin lähinnä järkyttävän huonon suomennoksen.
Lukioon mennessä lukumaku oli muokkautunut jo lähes nykyiselleen, aikuisen asteelle. Olin löytänyt tai juuri löytämässä Calvinon, Vonnegutin ja Lemin. En enää pelännyt, että ehtisin lukea koko maailman tai koko kirjaston hyvät kirjat läpi, tai etten enää löytäisi uusia lempikirjoja. Olin oppinut ja kokenut valtavasti lukiessani. En osannut, enkä osaa, edes kuvitella miten erilainen maailmankuvani olisi ilman noita oppeja ja kokemuksia.
Naiivit mäessä
Loppiainen, lomapäivä. Olimme sopineet lasten kanssa, että mennään käymään mäessä, isommat saisivat vuokrata välineet muutamaksi tunniksi ja harjoitella rinteessä isänsä kanssa. Minä laskisin nelivuotiaan kanssa pulkalla. Mihinkään isompaan keskukseen ei kuitenkaan ajettaisi, muun muassa siitä pätevästä syystä, että lomapäivinä niissä on liikaa väkeä jo omasta takaa ja itänaapurin lomakausi pahentaa tilannetta. Sovittiin siis menevämme tuohon melkein näköetäisyydellä olevaan kotikaupungin mäkeen.
Kuinka naiivi sitä voi olla! Parkkipaikalla jo alkoi arveluttaa, autoja oli suunnilleen päällekkäin, ja hissijonon nähdessämme asia varmistui (jo ennen suunnilleen välineistä tyhjää välinevuokraamoa): tänään ei lasketa, ei mahdu enää. Nelivuotiasta ei harmittanut lain, pulkkamäessä tungosta ei ollut liiaksi asti. Yhdeksänvuotias on myös oppinut jo nielemään harminsa ja jäi odottamaan jonakin tämän viikon iltana tapahtuvaa laskusessiota. Seitsenvuotiaan piti potkia lunta ja manata tilannetta ainakin puoli tuntia ennen kuin mäki ilman suksia maistui. No, joku kasvatuspsykologi on sanonut, että yksi vanhempien tärkeimmistä tehtävistä on opettaa lasta kestämään pettymyksiä.
Illalla siivottiin hieman joulun jälkiä piiloon (autorataa pienemmäksi ja roskia imuriin). Huomenna on nimittäin suuri päivä – meille tulee ilmalämpöpumppu. Investointi on suurehko ja vetää talouden melkein miinukselle muutamaksi kuukaudeksi. Mikäli asentaja osaa hommansa ja olemme valinneet oikeanlaisen laitteen, pitäisi tämän korvautua sähkölaskuissa jo muutamassa vuodessa. Ja tärkeämpää olisi nimenomaan sähkön kulutuksen pieneneminen, samoin kuin monien kehuma parempi sisäilma ja tasainen lämpö. Tasainen lämpö! Siinäpä mukavia sanoja niille, jotka asuvat ihanassa puutalossa jossa on näillä pakkasilla ihanan kylmät lattiat ja huoneiden väliset lämpötilaerot aika merkittävät!
Kuinka naiivi sitä voi olla! Parkkipaikalla jo alkoi arveluttaa, autoja oli suunnilleen päällekkäin, ja hissijonon nähdessämme asia varmistui (jo ennen suunnilleen välineistä tyhjää välinevuokraamoa): tänään ei lasketa, ei mahdu enää. Nelivuotiasta ei harmittanut lain, pulkkamäessä tungosta ei ollut liiaksi asti. Yhdeksänvuotias on myös oppinut jo nielemään harminsa ja jäi odottamaan jonakin tämän viikon iltana tapahtuvaa laskusessiota. Seitsenvuotiaan piti potkia lunta ja manata tilannetta ainakin puoli tuntia ennen kuin mäki ilman suksia maistui. No, joku kasvatuspsykologi on sanonut, että yksi vanhempien tärkeimmistä tehtävistä on opettaa lasta kestämään pettymyksiä.
Illalla siivottiin hieman joulun jälkiä piiloon (autorataa pienemmäksi ja roskia imuriin). Huomenna on nimittäin suuri päivä – meille tulee ilmalämpöpumppu. Investointi on suurehko ja vetää talouden melkein miinukselle muutamaksi kuukaudeksi. Mikäli asentaja osaa hommansa ja olemme valinneet oikeanlaisen laitteen, pitäisi tämän korvautua sähkölaskuissa jo muutamassa vuodessa. Ja tärkeämpää olisi nimenomaan sähkön kulutuksen pieneneminen, samoin kuin monien kehuma parempi sisäilma ja tasainen lämpö. Tasainen lämpö! Siinäpä mukavia sanoja niille, jotka asuvat ihanassa puutalossa jossa on näillä pakkasilla ihanan kylmät lattiat ja huoneiden väliset lämpötilaerot aika merkittävät!
sunnuntai 4. tammikuuta 2009
Neljä päivää vanha vuosi
Tulimme eilen Savon reissulta. Tällä hetkellä lapsista kaksi on laitettu näinkin epätavallisen aikaisin nukkumaan huomista koulunalkua varten; kolmannelta leikataan iltasaduksi hiuksia. Aikataulut ovat hieman omituiset.
Viiden päivän reissulla ehdittiin käydä kahdesti luistelemassa, vierailla yhden tädin luona, vaihtaa vuosi kamalassa tuulen tuiverruksessa ja sähkökatkojen rytmittäessä iltaa, vierailtua aina yhtä meluisessa ja ihanassa mummolassani (jossa tosin ei ole enää yhtään isovanhempaa jäljellä, eno vaimoineen ja serkku perheineen ynnä aina koko joukko muita sukulaisia vain) sekä otettua joitakin vieraita vastaan. Ajan vietto tämmöisessä PERHUEESSA on virkistävää. Teimme vaihtokauppaa, johon kuului äitiysvaatteita ja vauvan turvakaukalo minulle ja lasten luistimia serkulle. Kuulimme paljon kuulumisia puolin ja toisin. Olimme kotonamme.
Tulimme eläneeksi ensimmäisen joulun ja uuden vuoden ilman ukkia. Äitini oli tietysti joulunpyhinä ikävöinyt, mutta ei niin paljon, ettei olisi halunnut olla yksin kotona. Uuden vuoden seutu meni hämmästyttävän kevyellä mielellä koko porukalla. Ukki oli tietysti muistoissa, mutta näköjään olemme huonoja pitkäkestoisia surijoita.
Uusi vuosi alkaa pakkasella ja painostavalla ololla valtavasta määrästä tekemättömiä töitä. Täytyy heti aamulla kirjoittaa töistä lista, ja ryhtyä vaan sitä lyhentämään jostakin päästä.
San Franciscon matkan jälkeen olen nukkunut huonosti, monina öinä on tullut valvottua pari kolme tuntia aamuyöstä. Nyt onneksi on unirytmi alkanut palautua normaalimmaksi, ja merkkinä tästä ovat olleet tapahtumarikkaat ja pitkät unet. Toissa yönä jouduin syystä tai toisesta (olin tehnyt jonkin rikoksen?) pakenemaan kotoa. Pakkasin ahkerasti; jostakin syytä pakomatka alkoi Pariisista. Samassa unessa olin myös menossa avustamaan Euroopan neuvoston taloon jossakin kokouksessa. Kokoushuoneeseen mennessä oli pukeuduttava viittaan; näkymättömyysviittaa suositeltiin. (Poliittisista unista hupaisin on äitini näkemä, jossa äiti ja Paavo Lipponen konttasivat liian matalalle ripustetun Suomen kartan edessä tutkimassa missäs ne Suomen rajat nyt etelässä ja Karjalan kohdalla menivätkään).
Niin, ja raskausviikkoja on noin 19. Olo tuntuu pelottavan isolta jo tässä vaiheessa, mutta mukavaa on ollut tuntea ensimmäiset hapuilevat potkut jossakin alavatsan sisässä.
***
Perhue = nelivuotiaan serkunpojan ilmaus, tarkoittaa seuruetta, johon kuuluu oma ydinperhe sekä sekalainen joukko sukua tai perheystäviä.
Viiden päivän reissulla ehdittiin käydä kahdesti luistelemassa, vierailla yhden tädin luona, vaihtaa vuosi kamalassa tuulen tuiverruksessa ja sähkökatkojen rytmittäessä iltaa, vierailtua aina yhtä meluisessa ja ihanassa mummolassani (jossa tosin ei ole enää yhtään isovanhempaa jäljellä, eno vaimoineen ja serkku perheineen ynnä aina koko joukko muita sukulaisia vain) sekä otettua joitakin vieraita vastaan. Ajan vietto tämmöisessä PERHUEESSA on virkistävää. Teimme vaihtokauppaa, johon kuului äitiysvaatteita ja vauvan turvakaukalo minulle ja lasten luistimia serkulle. Kuulimme paljon kuulumisia puolin ja toisin. Olimme kotonamme.
Tulimme eläneeksi ensimmäisen joulun ja uuden vuoden ilman ukkia. Äitini oli tietysti joulunpyhinä ikävöinyt, mutta ei niin paljon, ettei olisi halunnut olla yksin kotona. Uuden vuoden seutu meni hämmästyttävän kevyellä mielellä koko porukalla. Ukki oli tietysti muistoissa, mutta näköjään olemme huonoja pitkäkestoisia surijoita.
Uusi vuosi alkaa pakkasella ja painostavalla ololla valtavasta määrästä tekemättömiä töitä. Täytyy heti aamulla kirjoittaa töistä lista, ja ryhtyä vaan sitä lyhentämään jostakin päästä.
San Franciscon matkan jälkeen olen nukkunut huonosti, monina öinä on tullut valvottua pari kolme tuntia aamuyöstä. Nyt onneksi on unirytmi alkanut palautua normaalimmaksi, ja merkkinä tästä ovat olleet tapahtumarikkaat ja pitkät unet. Toissa yönä jouduin syystä tai toisesta (olin tehnyt jonkin rikoksen?) pakenemaan kotoa. Pakkasin ahkerasti; jostakin syytä pakomatka alkoi Pariisista. Samassa unessa olin myös menossa avustamaan Euroopan neuvoston taloon jossakin kokouksessa. Kokoushuoneeseen mennessä oli pukeuduttava viittaan; näkymättömyysviittaa suositeltiin. (Poliittisista unista hupaisin on äitini näkemä, jossa äiti ja Paavo Lipponen konttasivat liian matalalle ripustetun Suomen kartan edessä tutkimassa missäs ne Suomen rajat nyt etelässä ja Karjalan kohdalla menivätkään).
Niin, ja raskausviikkoja on noin 19. Olo tuntuu pelottavan isolta jo tässä vaiheessa, mutta mukavaa on ollut tuntea ensimmäiset hapuilevat potkut jossakin alavatsan sisässä.
***
Perhue = nelivuotiaan serkunpojan ilmaus, tarkoittaa seuruetta, johon kuuluu oma ydinperhe sekä sekalainen joukko sukua tai perheystäviä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)