tiistai 22. syyskuuta 2009

Perhe hajaannuksessa

Vietimme viime viikonlopun hajaantuneena ympäri Suomea. Puoliso ja kymmenvuotias olivat Turussa isovaarin 90-vuotisjuhlilla, joista olikin jo aiemmin puhetta. Kaiken lisäksi matkustivat sinne eri autoissa ja eri paikkakunnilta lähtien. Kymmenvuotias oli ollut bailujen nuorimmainen, mutta ihan oli viihtynyt. Lounas, kahvit, sotajuttuja ja sen sellaista. Samaan aikaan toisaalla kahdeksanvuotias lähti ensimmäistä kertaa elämässään seurakunnan partioporukoiden kanssa yöretkelle naapurikunnassa sijaitsevalle leiritilalle. Hiukan jännitti äitiä, mutta sekin reissu meni hyvin. Mukana oli onneksi useita vanhempia ja ikäjakauma oli muutenkin iso, oli siis niitä joille sanoa että käytättehän poikaa vaivihkaa yöllä pissalla ja että komentakaahan sitten jos meno alkaa päivällä yltyä liian villiksi. Olivat käyttäneet eikä ollut yltynyt. Kirveellä oli halottu ohjatusti halkoja, opeteltu tulen sytyttämistä ja oltu nuotiolla ihan urakalla. Kun vielä viisivuotias oli niin paljon pihalla naapurin viisivuotiaan kanssa kuin vain voi, olimme ihmeen paljon kaksi vauvan kanssa.

Sunnuntai-iltana palasivat kaikki vuorollaan, purettiin taas kerran kassit, inventoitiin taas kerran pyykkiin menevät vaatteet ja kerrottiin kuulumiset. Seuraavan kerran onkin lähtö edessä vasta muutaman päivän päästä lauantai-aamuna…

Ei kommentteja: