Kiireen kirouksia

Oli sellainen liiankin paljon hyvää –viikonloppu. Perheen koon kasvaessa ja etenkin isompien lasten omien menojen lisääntyessä on tullut eteen oppimisen paikka. Ilmeisesti emme voi enää halukkaasti tarttua kaikkeen tarjolle tulevaan hyvään ja kivaan tekemiseen, vaan on opittava kieltäytymään. Tässä on opettelua niin vanhemmille kuin lapsillekin. Lapset ovat vielä siinä iässä, että suunnittelu- ja päättämisvaiheessa kaikki tuntuu hyvältä ja että joo totta kai me halutaan ja ehditään ja jaksetaan sitä ja sitäkin vielä. Toteuttamisvaiheessa tulevat mieleen sellaisetkin realiteetit kuin että joskus olisi myös levättävä ja että viikonloppuna parasta tekemistä onkin leikkiä pikkuveljen pikkulegoilla. No, opetellaan, ja ehkä osataan sitten kun on esimerkiksi valittava lisää valinnaisaineita kouluun tai kun kinutaan lisää harrastuksia tai muita menoja. Kaikkea ei ehdi eikä jaksa eikä tarvitsekaan.

Luulisi tietenkin että vanhemmat olisivat nämä läksyt oppineet jo ajat sitten, mutta ei. Ja meillä niin kuin lapsillakin on miltei mahdotonta arvottaa ja valita vaikkapa menneeseen viikonloppuun kertyneistä asioista: isovanhempien vierailu koirineen, oman viisi (nyt kuusi-) vuotiaan synttärit, isompien lasten kaverin synttärit, isompien lasten partiojuttujen nuotionsytytysharjoittelu. Tehtiin sitten kaikki. Kivaa oli. Ja väsyttävää. Sunnuntai-iltana puoliso tiivisti tämän fyysikon sanoin: ”Minä olen nyt aika virittyneessä tilassa. Kun se purkautuu niin minusta saattaa emittoitua kaikenlaista.” 11-vuotiaasta emittoitui kovaa ääntä ja muita kiukuttelun tunnusmerkkejä.

Joissakin muissakin blogeissa on pohdittu myös kiireen ympäristöulottuvuuksia. Sanoisin, että kiire on tärkein tekijä sille, että perheet ja yksilöt eivät tee ympäristöystävällisiä ratkaisuja. Biojätteet lyödään kaikessa kiireessä sekajäteastiaan. Ei ole aikaa korjata tai viedä korjattavaksi, on helpompi ja nopeampi ostaa uutta. Ei ole aikaa siirtyä harrastuksiin/töihin/koululta kotiin jalan tai pyörällä tai bussilla, on mentävä autolla edestakaisin. Ei ole aikaa jäädä seuraamaan lapsen harrastetuntia, vaan ajettava turha keikka kotiin siinä välissä viimeistelemään sitä tai tuota.

Tämän kevään projekti olkoon kiireetön viikko, tavoitteena autoriippuvuuden vähentäminen. Aion katsoa miten menoja harkiten vähentämällä pystymme siirtymään paikasta toiseen julkisilla liikennevälineillä. Ja onko olo parempi, kun ei ole pakko häseltää niin kovasti koko ajan. Älkää nyt naurako kun sanon, että pidämme kiireettömän viikon kunhan ehdimme.