Ensimmäistä kertaa, viimeistä kertaa

Viikonlopun aikana puoliso ja 11-v ajoivat päiväksi mummin ja papan luokse ja me muut talviurheilimme ja leivoimme ja katsoimme elokuvia. Sunnuntaina lapset talviurheilivat lisää ja iltasella olimme kirkolla – kaksi oli mukana partiojutuissa ensiavun merkeissä ja loput olivat mukana nikkaroimassa jumalanpalveluksiin osallistuville lapsille puuhalaatikoita. Leikkikalujen järjestelytalkoot siis. Meilläkin voisi pitää sellaiset.

Viikonlopun aikana vauva söi ensimmäistä kertaa vispattua puolukkapuuroa ja nousi ensimmäistä kertaa portaita. Tuossa iässä on helppo kerätä uusia kokemuksia! Tästä tuli mieleen se, että ihan huomaamatta aika nuorellakin iällä alkaa tehdä joitakin asioita viimeistä kertaa. Vaikkapa hoivata omaa vauvaansa, ensimmäinen mieleen tullut esimerkki. Jorge Luis Borgesilla on tästä aiheesta mainio runo kokoelmassa Peilin edessä ja takana. Runo on kirjoitettu hänen viisikymmenvuotispäivänään, ja sen pääsisältö on se että ikääntyessään lukee monia kirjoja viimeistä kertaa elämässään, tapaa monia ihmisiä viimeistä kertaa elämässään, kulkee tiettyjä katuja viimeistä kertaa elämässään, menee tietyistä ovista viimeistä kertaa elämässään. Mutta kun sitä ei kerta kaikkiaan tiedä mikä kulloisessakin asiassa on se viimeinen kerta.