Olipa kerran planeetta maa

Saimme joululahjaksi itseltämme Albert Barillén viimeiseksi jääneen sarjan, Olipa kerran planeetta maa (aiempia olleet muun muassa Olipa kerran ihminen ja Olipa kerran elämä, kuten tiedättekin – aivan mahtavia tieteellisen tietämyksen aarreaittoja kaikille yli kolmevuotiaille. Meidän esikoisemme oli ehkä kuuden vanha, kun hän kysyi että onko ne trombosyytit niitä imurin näköisiä – nehän tekevät elimistössä sitä ja tätä.).

Lapset ovat nyt jossain puolivälissä sarjaa. Alkuun mietin onko sarja liian raskas noinkin pienille, aiheet nyt ovat kepoisia tyyliin köyhyys maailmassa, naisen asema, reilu kauppa, ryöstökalastus, ilmastonmuutos. Eikä ongelmia sanottavasti kaunistella sarjassa, ja tietotekstiä tulee Maestrolta suun täydeltä. Mutta mukana on toki huumoria, ja komeita kuvia, ja ratkaisuehdotuksia ongelmiin. Mieli ei jää mustaksi vaikka katsoisi pari jaksoa peräkkäinkin. Jonkin verran sarjan pohjalta on herännyt keskustelua lasten kanssa, ja selkeästi lapsille on jäänyt mieleen joitakin ihmisten huonoja tapoja, joista olisi päästävä eroon. Kahdeksanvuotias on sanonut, että puita ei pitäisi kaataa liikaa, ja että suihkussa ei pitäisi lotrata kauan. Viisivuotias on sanonut, että ei pitäisi kalastaa semmoisilla kuusikymmentä kilometriä pitkillä ajoverkoilla. Samoin he tietävät nyt mitä on luomu ja reilu kauppa, ja ovat tyytyväisiä jos sellaisia ruokia on pöydässä. Sarja on siis helppo keino antaa ympäristökasvatusta – vaikutus saattaa olla tosin aika pieni, jos perheen elämäntavat muuten ovat kovin kuluttavia ja välinpitämättömiä.