Veren musiikkia

Lisää kirjahörhellystä siis. Olen jo muutamia viikkoja odotellut koska pääsen taas lukemaan yhtä lempi-scifiäni, Greg Bearin 80-luvulta kotoisin olevaa Veren musiikkia. Tällä viikolla pääsin, ja luin kirjan melkein yhtä soittoa. Kyseessä on tämmöinen biologinen entä jos –tarina. Mitä tapahtuu jos tiedemies kehittää älykkään lymfosyyttikannan, ja sitten salakuljettaa sen omassa verenkierrossaan labrasta kotiin? Entä jos mikroskooppisen pienet älykkäät solut, noosyytit, lähtevätkin kasvattamaan populaatiotaan, muokkaavat ”isäntänsä” elimistön uuteen, parempaan uskoon, onnistuvat kommunikoimaan hänen kanssaan? Entä jos ”tartunta” leviää? Entä jos noosyyttien sivilisaatio kattaa kohta kaiken elävän? Itse idea on aika pöhkö mutta kiinnostava. Eniten pidän kuitenkin ihmisten kuvauksesta. Noosyyttien kehittäjä on aikamoinen persoona mutta poistuu suhteellisen pian kuvasta. Eniten kuvataan tutkija Michael Bernardin mielenliikahduksia ja ”tartuntaa” saamattoman, ihan tavallisen tytön Suzy McKenzien selviämistä autioituneessa – tai muuttuneessa - kodissa ja kotikadulla. Suzyn suuri vaellus Brooklynistä Manhattanille ostoskärryjä työntäen, pilvenpiirtäjän yläkerrokseen toimistokerrosten ja takaportaiden kautta kiiveten pyrkien, on uskottava ja koskettava.