perjantai 14. lokakuuta 2011

Lampaita ja tutkijoita

Eilinen meni alusta loppuun junassa ja Helsingissä.

Päällimmäisenä ajatuksena on taas toimivan julkisen liikenteen autuus. Oli oikein valinnan vaikeus päättää millä niistä kymmenistä vaihtoehdoista menisi ja mikä olisi nopein. Kun ne kaikki maksoivat vain sen 2.5 euroa!

Vaihdoin Tikkurilassa I-junaan, ja viiden minuutin junailun jälkeen Oulunkylässä 550-bussin kyytiin, odotusaika oli kokonainen minuutti. Bussi paahtoi (liki ainoana) hyvin suunniteltuna poikittaislinjana vanhoja kävely- ja junasiltoja pitkin yli jokien ja moottoriteiden ja olin perillä hiukan päälle viisi minuuttia Oulunkylästä lähdön jälkeen.

Tutkimusryhmän kokouksessa oli läsnä kaksi biologia, yksi taloustieteilijä ja yksi geofyysikko. Tämän tapaamisen päälle oli vielä tutkimushankkeen ohjausryhmän kokous, jossa oli paikalla myös ministeriön, paliskuntien sun muun edustajaa. Tavoitteena on siis mallintaa ekologista systeemiä myös taloudellinen hyötynäkökohta huomioiden. Keskustelu velloi optimoinnin ohjelmointiongelmista teurastuskustannuksiin, siihen paljonko hirvaita tarvitaan astumaan kaikki vaatimet, paljonko lammas syö yhdellä haukkauksella ruohoa ja paljonko se saa siitä energiaa, siitä miten mallin maailma loppuu aina 150 vuotta malliajon alun jälkeen ja siitä onko porolaki hyvä vai ei.

Sanottaisiinko että virkistävää.

Tämän päivän teen etätyötä ja koetan saada eilisen jälkeen selväksi mitä seuraavaksi pitää käytännössä tehdä. Sitten jäämme koko lössi syyslomalle. Eipä vähän hyvä.

Ei kommentteja: