Syksyn aloitus oli aika rimakauhuinen, mitä yliopistolle paluun suhteen tulee. Ahkeran työlistojen teon ja kalenterin perkauksen avulla tilanne on vähän alkanut selkeytymään. Toki reilun kuukauden päässä ehkä häämöttävä ulkomaan keikka edelleen stressaa, mutta aikahan tämänkin stressinaiheen vähitellen siirtää menneisyyteen.
Koetan kerrankin harjoittaa töissä "yksi asia kerrallaan" -periaatetta, ja sen turvin yksi pieni homma on nyt jo tehty, toinen keskikokoinen hyvässä vaiheessa ja ehkä seuraava (ahdistava kirjoitustyö) menee kun keskityn siihen ja teen sen alta pois. Sen ahdistavan kanssa voisi toisaalta tehdä vuoropäivin innostavaa ja laajaa apurahahakemusta.
Harrasteita (vauva- ja perhesellaisia) en uskalla aloittaa kovin suurella höngällä ennen lopumpaa syksyä. Mutta alkaa tuntua siltä, että liikuntaharrastetta pitäisi taas aloitella. Huomenna kuulen viimeisimmän tiedon aiheista hemoglobiini ja rautavarastot. Jos kaikki on kunnossa, vetelään oloon auttaa varmaan paremmin aktiivisuus kuin löhöily.
Hassua kyllä, elokuussa on ollut kivaa ruoanlaitto. Kesän aikana tuli kerrytettyä uusia reseptejä sieltä ja täältä ja niitä on tullut kokeiltuakin. Samoin "vanhoja" mutta ei pitkiin aikoihin tehtyjä ruokia on tullut kokattua, lasten myötävaikutuksella tai useammin ilman. Samoin on tehtyä marjapiiraita ja muita väli- ja iltapaloja. Tämä hyvä. Jospa ei olisi väliaikainen vaihe keittiössä. (Eiköhän keittiössä ole aktiivisuutta ainakin niin kauan kuin 7-luokkalainen on aloitteleva köksän tunneilla käyjä.)
Seiskaluokkalaisella on ollut niin kivaa ja palkitsevaa yläkoulussa. Neljäsluokkalainen laskee päiviä (oikeasti) siihen, kun pääsee pois alakoulusta.
Rahat on taas loppu (tai sitten vaan tuntuu siltä, kun "kaikki" "tarvitsevat" syksyn alussa niin paljon kaikkea) mutta ehkä se antaa sopivaa motivaatiota apurahahakemuksen kirjoittamiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti