perjantai 15. elokuuta 2014

Komerossa on tajuton ihminen, toinen istuu vieressä ja nauraa

Jyväskylän työsuhdeaika alkoi sillä, että menimme puolison kanssa SPR:n järjestämälle kaksipäiväiselle ea1 -ensiapukurssille. Oli kyllä hauskaa. Kurssin päätarkoitus ei liene viihdyttäminen, mutta onhan se hauskaa kun 16 eri-ikäistä, eritaustaista ja pääosin toisilleen tuntematonta pistetään yhteen ja ne aika pian alkaa sulavasti tehdä näytelmiä ja roolipelejä yhdessä.

Monet asioista kuulostivat tutuilta, mutta tositilanteessa mitään en olisi osannut tehdä. Nyt on ainakin tullut tarkasti kuunneltua ja kertaalleen kokeiltua muun muassa elvytystä, vierasesineen poistoa vauvan hengitysteistä, palovamman ensiapua, kolmioliinan sidontaa ja myrkytysten hoitoja.

Lopuksi oli ne roolipelit. Meidän rastilla oli puolison työkaverille tullut avomurtuma skeitatessa, me koetettiin raahata naisparkaa turvaan ja puoliso sai vielä astmakohtauksenkin. Siinäpä rastille tulleet saivat kiljahdella ja ottaa tilanteen haltuun!

(Se komerossa ollut tajuton ei kyllä olisi pelastunut. Laitoin hänet sellaiseen kylkiasentoon, jossa kuulema meinasi oikeasti tukehtua. Kannattaa siis harjoitella ja mokailla ennen tositilannetta...)

Ei kommentteja: