lauantai 18. heinäkuuta 2015

Kesäloma

Kävin muutaman päivän kotona. Siellä oli parina päivänä puolison sisko, joka nykyään harvemmin pääsee meille käymään. Hän on parhaimmillaan esiteinien ja teinien kanssa, ja olipa kesälomaisa meininki meillä. Täti höpötti koulupoikien kanssa ja kävi vanhemman teinin kanssa Suomipop -festarilla. Nuorimmainen puolestaan sai kolmena päivänä peräkkäin tilauksen leikkimään naapuriin pari vuotta nuoremman kaverin kanssa, ja sehän passasi (hän sai myös nukkua meidän huoneessamme, mikä oli hyvä tapa tankata taas läheisyyttä kun kesän aikana tulee oltua paljon eri osoitteissa).

Doulahommissa tutuksi tulleen ystävän kanssa pidettiin tuttavapariskunnalle "yksityinen synnytysvalmennus" tai parin tunnin vapaamuotoinen juttelutuokio akupainantapisteiden opettelun kera. Sujuvasti saman keittiönpöydän ympärillä, jolla puoliso ja 14-vuotias olivat alkaneet koota monimutkaisia ja kookkaita balsalennokkeja (kun ei oikein uimarannalle pääse). Puoliso pitää hyvin vähän virallista kesälomaa, mutta sen sijaan hän tekee pitkin kesää töitä kevyesti ja niukalla aikataululla. Se sopii meille ihan hyvin.

Oli päivystysviikon aikana ehtinyt tulla tarve laittaa ja syödä kunnon kotiruokaa. Tuntuu että olin melko ison osan hereilläoloajasta keittiössä, ihan vapaaehtoisesti. Tutun ja turvallisen lisäksi tuli kokeiltua linssisämpylöitä (hyviä, eikä niistä linssejä huomaa koostumuksen eikä maun puolesta) ja paksua maidotonta ja munatonta pannaria. Se maistui ihan oikealta! Hyvä tietää! 

Ei kommentteja: