maanantai 13. heinäkuuta 2015

Ruokavaliopohdintaa

Sitä on siunattu itseä monilla tuttavilla, ystävillä ja läheisillä. Ko. tuttavat, ystävät ja läheiset ovat ihmisiä laidasta laitaan, ja erilaisia muun muassa sen suhteen mitä he ajattelevat ruoasta ja fiksusta ruokavaliosta.

Välillä tuntuu että ruoka on ollut tämän vuosikymmenen ykkös-hypetysaihe. Ehkä on siis ymmärrettävää, että viime vuosina on päätynyt kuuntelemaan muutaman tuttavan, ystävän tai läheisen ruokavalioihin liittyviä mielipiteitä, joskus vahvojakin. Omat mielipiteet kun ovat aika ajelehtivalla kannalla, osallistuminen näihin keskusteluihin on lähinnä nyökkäilyjen ja rohkaisevien ynähtelyjen tasolla.

Suurimpia intohimoja herää linjalla karppaus - veganismi. Lähipiiristä löytyy punaisen maidon ja kokolihan nimiin vannovia, kuin myös tiukan linjan vegaaneja. Seurakuntayhteydestä johtuen eri lajisia kasvissyöjiä vaikka millä mitalla.

Oma mielipide on ensinnäkin se, että eri ihmisille sopii parhaiten eri lailla koostettu ruokavalio. Toisekseen, terveelle ihmiselle ei mielestäni ole tarpeen dippailla ja hakea sitä ruokavaliota, jolla itse nyt ihan optimaalisesti toimii. Yksinkertaistamalla ja kohtuullistamalla tätäkin elämän osa-aluetta voi voida ihan kohtuullisen hyvin, ja säästää energiaansa vaikka laajemminkin hyödyllisille foorumeille. (No okei, saa miettiä omaa ruokavaliotaan vaikka koko ajan, mutta ei sekään ehkä ihan tervettä ole.) Kolmanneksi, useimmat vissiin voivat oikeasti paremmin kasvispainotteisemmalla ruokavaliolla. Tällä on myös kiistattomia ekologisia ja eettisiä plussamerkkejä puolellaan. (Toisaalta, ymmärrän näillä pohjoisilla leveysasteilla karjaa / poroja kasvattavien pointin, että ei täällä oikein kannattavasti muu kuin liha kasva. Mutta suurin osa maailman lihasta taitaa kumminkin kasvaa muualla kuin meillä.)

Veganismista en osaa olla mitään jyrkkää mieltä. Esim. internetin kommenttipalstoilta löytyy kyllä niitä, jotka osaavat. On niitä, joiden mukaan vegaaniruokavalio pelastaa maapallon, ja on niitä joiden mukaan se tuhoaa ihmisten terveyden tai on turhanpäiväistä viherpiperystä ja hyvinvointivaltion kasvattien nykyaikana saama mahdollisuus. Ihan sen verran tähän, että moni meistä tämän pallon tallaajista on likimain vegaani ihan kenenkään kysymättä. Suuressa osassa maailmaa liha ja jopa maitotuotteet ovat ylellisyyttä. Kyllä sitä pärjäillään riisillä, linsseillä ja pavuilla, päivästä toiseen, vuosikymmenestä toiseen. Ehkä kivikautinen suomalainen söi runsaasti lihaa ja kalaa. Mutta sen tiedän, että köyhä savolainen söi 30-luvulla (ja vanhetessaan, vielä 80-luvullakin) lähinnä perunaa ja vehnäjauhosta ja rasvasta tehtyä ruskeaa kastiketta.

Ehkä länsimaisen nuorison "harrastama" vegaaniaate ei tee maailmasta juuri tällä hetkellä parempaa paikkaa. Mutta voi hyvinkin olla, että kovin kaukana ei ole se aika kun maapallon kestokyky sanoo naps ja meidän on kaikkien opeteltava uuteen niukkuuteen ja uusiin tapoihin ruokkia itseämme, myös länsimaissa.  Sinä päivänä kiitän vegaaneja ja vegaaniruoan kehittelyn pioneereja. Heidän ansioistaan meillä on jo valmiina tarvittava tietotaito, teollisuus ja jakelukanavatkin. Mikä hienointa, meillä on laaja reseptikirjasto sekä tietoa esim. proteiinitarpeen tyydyttämisen keinoista ja vitamiineista.

Suhtaudun siis vegaaneihin lähinnä kiitollisuudella. Heidän ansioistaan meillä on tieto ja taito tehdä marenkia, täytekakkuja, kermakastiketta ja suikalepaistia vaikka käsieni tai kauppiaitteni käsien ulottuvilla ei olisi enää kukkarolleni sopivia kanoja, nautoja tai muita vastaavia. Perunoita ja ruskeaa kastiketta olen syönyt jo kyllikseni.


Tässä vaiheessa on ehkä sopivaa mainostaa (ihan pyytämättä) uutta palvelua, joka toimii meidän kulmillamme. Ruoan verkkokauppa, joka tarjoaa aika edullisen kotiinkuljetuksen, ja koettaa valikoimillaan olla sen minkä pystyy PAIKALLINEN JA EKOLOGINEN. Tarjolla muun muassa lähilihaa ja kasvisten ja hedelmien sesonkikasseja. Kolme kertaa on tilattu ja tilaukset ovat  tulleet silloin kun on sovittu ja olleet sitä mitä on sovittu. Mukavaa! Kunhan elämä taas syksyllä tasoittuu, rupeamme käyttämään palvelua ahkerammin.

Ja kokkaamaan taas enemmän! Olen kerännyt kesän aikana vinon pinon houkuttelevia reseptejä (sekä lihaa että peruskotiruokaa että vegetaarisia ja vegaanisia).

Ei kommentteja: