Joka vuosi kevät yllättää ja ihastuttaa. Vaikka talvi onkin se oma työn ja tutkimuksen kohde, ja vaikka talveen kuuluu paljon hyvää tekemistä. Ja vaikka pidänkin kovaa ääntä siitä, miten talvi ei luonnollekaan ole pelkkä lepoaika jonka yli on kituutettava, vaan se voi olla kasveille ja eläimillekin tärkeä ja täyttä elämää. Niin silti. Kyllä progapandastani huolimatta epäilemättä talveen sopeutuneet ja sitä tarvitsevat lajitkin huokaisevat helpotuksesta pakkasen hellittäessä ja auringon paistaessa niin yltäkylläisen voimakkaasti. Ja vettä! Kun pitkästä aikaa on sulaa vettä. Ja ravintokin alkaa liikkua.
Itseltäkin laukeaa joku jännitys, kun talvi alkaa olla ohi. Pahin kulkutautiaika on selätetty. Patterit saa vääntää melkein kiinni. Vesijohdoilla ei ole enää vaaraa jäätyä. Ei palele sisällä eikä ulkona. Vauvan voi jättää nukkumaan vaunuissa ulos porstuan sijaan. Ja kun nostaa taittotuolin parvekkeelle vauvan päiväuniajaksi, voi siinä auringon paisteessa ja sulavan lumen hajussa juoda kahvia ja lukea dekkaria ja saada ihanan pöhkön kevätolon. Ah!
(Ja loppuun ankkurointi arkeen. Täydellisessä maailmassa nämä viikot käytettäisiin lasten kanssa kevään ihmettelyyn ulkosalla, ja laitettaisiin pihaa kesäkuntoon pikkuhiljaa. Todellisuudessa parvekkeelle ja pihalle piipahdetaan kun muilta menoilta ja artikkelien korjaamiselta ehditään. Pääsiäisen mentyä työpöydältä löytyi monta hajallista käsikirjoitusta taas. Yksi meni jo, toisia työstetään. Onneksi ensi viikko ollaan vielä hiihtolomalla.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti