Koska emme tavanneet hereillä, minun oli jätettävä joitakin illan aikana esiin tulleita asioita koskenut viesti isolle paperille kirjoitettuna keskelle eteisen mattoa. Huomasin, että tätä langattoman viestinnän muotoa meillä ei olekaan aikoihin harrastettu. Ehkä se kertoo kotielämän jonkinasteisesta rauhoittumisesta ja tasaantumisesta.
Joitakin vuosia sitten olimme paljon enemmän liikkeellä töittemme puolesta, ja tuntuu että aika usein ne aamua varten tiedettävät asiat kirjoitettiin isolle paperille ja laitettiin kotiin tulijan nähtäväksi eteisen matolle. Muistan, että jopa jonkun Kilpisjärven keikan aikana tämä oli tärkeimpiä viestintämuotoja puolisoiden välillä – elimme hiukan eri vuorokausirytmissä, kun toisella oli pienet lapset huolehdittavana ja toinen paimensi kurssilaisia päivin ja etenkin illoin.
Se, että on ollut pitkään toisen kanssa ja käynyt läpi erilaisia vaiheita yhdessä auttaa kyllä ihan oikeasti. Jos nyt joskus joutuukin viestimään paperilapuilla (tai tekstiviesteillä), ei se tunnu epäoikeudenmukaiselta tai lopun alulta. Puoliso viestitti illalla bussia odotelleessaan seuraavansa hyvin nuoren pariskunnan riitelyä väärin laitetusta ruoasta ja siitä kun toinen oli ollut kahvilla jonkun toisen kanssa. Ja laittoi siihen samaan viestiin, että on se ihanaa että me olemme nuo riitamme jo ajat sitten riidelleet. Näinhän se on. Yhteen on kasvettava muun muassa tyhjänpäiväisyyksistä riidellen. Parhaassa tapauksessa itsetunto kestää, sitten yhteen kasvettua, sen väärän ruoan ja jopa kumppanin kahvitteluseuran. Luulematta että tässä tämä nyt sitten oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti