Pohjoinen kutsuu

Nyt näyttää hyvältä. Autoparka tuli huollosta emmekä joutuneet maksamaan kuin seitsemän tunnin työstä, vaikka pumpun irrottamiseen oli kulunut kaksi päivää. Vararikkoonhan nuo laskut vievät joka tapauksessa, mutta ainakin oma ihana bussi on pihassa ja toimii ja saa illalla sisäänsä sekalaisen valikoiman suksia ja talvivaatteita ja ruokatarpeita ja matkasänkyä ja kirjoja ja leluja ja kaksikymmensenttisiä (biologisen aseman pyykkikone vaatii niitä) ja mitä kaikkea viikon reissulla Kilpisjärvelle tarvitseekaan. Niin, aurinkolasit ja huopakumisaappaat tarvitsee ainakin. Ja lapsille autoon paljon piirusteltavaa ja pelailtavaa, myös kaikille vauvaa lukuunottamatta omat vihot, joissa on käyty läpi kaikki paikkakunnat joiden ohi ajetaan, ja annettu touhuvinkkejä ja listattu todennäköiset ruoka- ja muut pysähdyspaikat. Jospa jaksamme. Ouluun saakka on tylsää, sitten alkaa pohjoisen odotus pitää mielen virkeänä, ja kun päästään Torniojoelle, katseltavaakin alkaa piisata. Ja pysähdyspaikat alkavat olla tuttuja ja nimenomaan keväisiin Kilpisjärven keikkoihin kuuluvia: kaupat Muoniossa, hassut kahvipaikat Sonkamuotkassa ja Kaaresuvannossa. Viimeinen sata kilsaa menee sitä ihmetellessä miten Suomeen mahtuukaan niin vuoristoisia ja aavoja maisemia. Vaikka viime päivät ovat olleet taas täynnä kaikkea huolehdittavaa ja touhuttavaa jokaisen perheenjäsenen osalta, olen onnellinen. Pääsen lähtemään pohjoiseen.