perjantai 4. tammikuuta 2013

Enemmän tai vähemmän 12

Näitä liikuntahaasteita kun itselleen on heittänyt, pitänee koettaa pysytellä niiden kärryillä. Tai raportoimisen ainakin. Ehkä voisin sanoa, että olen saanut loppusyksyn aikana kasaan 12 viikkoa joihin on sisältynyt vähintään 4-5 liikuntapäivää. Liikuntatuokiot eivät tosin ole olleet kuin 15-30min. Mutta olen jaksanut jopa juosta enemmän kuin aikaisemmin, eikä se ole tuntunut niin pahalta. Olen ollut vahvempi. Tiedän siis että kannattaa jatkaa.

Joulukuu on kyllä ollut haastavaa aikaa liikunnallisessa mielessä - touhua ja puolikuntoisuutta ja matkoja, ja lastenkin harrasteet tauolla eli niiden nimissä ei ole tullut käytyä missään. Nyt olisi vaan selätettävä talven kuukaudet - en pidä hiihtämisestä, lenkkeillä ei oikein voi eikä tällä työlistalla pääse säännöllisesti uimaan tai muuta mahdollisesti mukavaakin sisäliikuntaa harrastamaan. Motivaatiota olisi lähinnä jatkaa lenkkeilyä, mutta kevättä odotellessa voisi jatkaa samanmoisella 12 viikon haasteella kotiäitien crossfit -harjoituksia. 90 harjoitusta maaliskuun loppuun mennessä? Olen melkoisen varma, että sen jälkeen voisi jaksaa taas paljon enemmän. Ja maaliskuun loputtua päivät ovat pitkät ja asfalttikin ehkä näkyy.

1 kommentti:

Hanna V kirjoitti...

Olet siis mukana! Jee! Tehdään niin paljon kuin terveys sallii :)